Kevätaurinko on jo näyttäytynyt, ja se voi yllättää. Talven jälkeen monikaan ei muista kaivaa ihorasvojaan esiin.
Suomessa todetaan vuosittain noin 1700 uutta melanoomatapausta. Sairautta todetaan hieman useammin miehillä kuin naisilla, ja melanoomien määrä on edelleen kasvussa. Hoidoissa on kuitenkin tapahtunut viime vuosina paljon kehitystä.
Melanooman riskiä lisää erityisesti ihon palaminen, varsinkin lapsuudessa. Myös luomien määrä vaikuttaa riskiin. Jos ihmisellä on yli 50 luomea, melanoomariski voi olla 3–15-kertainen verrattuna henkilöön, jolla luomia on alle 50.
Riskiä voivat lisätä myös lähisuvussa todetut melanoomat sekä pitkäaikaiset lääkitykset, jotka hillitsevät immuunijärjestelmää. Tällaisia lääkityksiä voidaan käyttää esimerkiksi elinsiirron jälkeen.
Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, eikä se aina synny vanhaan luomeen. Se voi näkyä iholla myös kokonaan uutena pigmentti- eli värimuutoksena.
Iholta kannattaa tarkistaa erityisesti uudet tai muuttuvat luomet. Kookas, yli sentin kokoinen ja värillinen luomi voi olla merkki, joka vaatii tarkempaa arviota.
Huolestuttavia muutoksia ovat luomen värin muuttuminen, kirjavuus, koon kasvu ja reunan epätasaisuus. Myös kutina tai punainen rengas luomen ympärillä voi olla merkki siitä, että luomi kannattaa näyttää terveydenhuollon ammattilaiselle.
Väreistä etenkin sininen, punainen ja musta voivat olla varoitusmerkkejä. Jos luomi alkaa vuotaa verta, se on aina syy hakeutua tarkistukseen.
Melanooma ei myöskään näytä aina samalta. Se voi kasvaa röpelöisenä, mutta se voi levitä myös ihon pinnan myötäisesti.
Miehillä melanooma löytyy tyypillisesti yläselästä. Naisilla se havaitaan yleisemmin alaraajoista.
Lähteinä Terveyskirjasto, Prevention, Terveyskylä