Levy-yhtiö Svart julkaisee Karri ”Paleface” Miettisen kuratoiman kokoelman Nauhat – Suomiräpin underground 1988-1997.
Nimensä mukaisesti paketti on omistettu räp-musiikin maanalaiselle liikehdinnälle, ja monet kokoelmalle valituista 23 kappaleesta tuodaan nyt ensi kertaa isomman yleisön eteen. Kokoelma alkaa vuodesta 1988, vaikka Suomessa tapahtuikin jo ennen tätä.
Levyn kannessa on monille suomalaisille tuttu hahmo. Kyllä, siinä on Arman Alizad yli kaksikymmentä vuotta sitten esittämässä rankkaa räppiä! Melkoinen pikkupoika kuvassa näkyy. Arman on kyllä miehistynyt vuosien varrella melkoisesti – ei voisi tästä kuvasta arvata, että nykyään mies on oikea seksisymboli!
Katso kuva alta.