Tv:stä tuttu suomalaisjulkkis palaa taas kuvioihin: ”Ei ollut annettavaa kenellekään”

01.06.2016

Claudia Evenä tunnettu Pia Polviander lopetti selvänäkijän työt kolme vuotta sitten. Nainen on tuttu myös Julkkis-BB:stä.

-Tein kaksikymmentä vuotta selvänäkijän työtä. Pidin kolme vuotta taukoa. Oli tunne, ettei ollut enää mitään annettavaa kenellekään, hän toteaa Comon toimittajalle.

Tuli avioero, aika julkisuudessa, kaikenlaista tapahtui.

-Kolme vuotta ihmiset ovat kyselleet, että  koska palaat ja miksi et tee enää tulkintoja. Elämän seesteytyminen, iso matka itseeni, antoi tunteen, että haluan palata minulle tärkeiden asioiden ja henkisyyden pariin takaisin.
Joskus pitää mennä kauas että näkee lähelle, Claudia toteaa.

-Minut löytää Facebookista nimellä Claudia Eve selvänäkijä.

Lisää luettavaa