Tyttöbändin esiintymiskuteet jäivät tulematta tv-show´hun – näin he esiintyivät!

02.05.2013

Brittiläisessä The Big Reunion –ohjelmassa paluun tehneen Atomic Kitten –yhtyeen laulajattaret on tututtu näkemään hyvin seksikkäissä esiintymisasuissa. Tänään Daybreak-ohjelmassa naistrion yllä oli kuitenkin konservatiivisempaa lookia, tosin pakon edessä.

Yhtyeen esiintymisasut oli vahingossa lähetetty väärään paikkaan ja aikaa lähetyksen alkuun ei juurikaan ollut. Niinpä Kerry Katona, Natasha Hamilton ja Liz MCClarnon antoivat haastattelunsa ja esittivät Whole Again –kappaleensa kanavalla työskentelevän kuuluttajan kuteissa.

Vaikka kaula-aukot tuntuivat varmasti laulajattarista kurkkua kiristävän pieniltä, he lähettivät ohjelman välityksellä kuuluttajalle kiitokset pirteän värikkäistä asuista.

PS. Tämä kuva on (valitettavasti) sitä virallisempaa AK:ta.