Ultra Bra -tähden jättiyllätys: elokuvaversio!

Hieno juttu, onnea Terhi!

29.03.2022

Ultra Bra– ja Scandinavian Music Group -yhtyeistä parhaiten tunnetun Terhi Kokkosen esikoisromaani Rajamaa ilmestyy elokuvana. Rajamaa ilmestyi romaanina vuonna 2020.

Elokuvan ohjaa näyttelijänä tunnettu Pihla Viitala. Rajamaa on Viitalan esikoisohjaus pitkien elokuvien saralla.

Rajamaa kertoo Karosta ja Ristosta, jotka lähtevät lomalle Pohjois-Suomeen hoitamaan kireää liittoaan. Paluumatkalla he joutuvat auto-onnettomuuteen, minkä vuoksi he jäävät yöksi seudun ainoaan majapaikkaan, ylelliseen Arctic Mirageen. Asetuttuaan he aistivat hotellin melko oudon ilmapiirin, mikä alkaa vaikuttaa kaksikkoon eriskummallisesti.

Rajamaa voitti vuonna 2020 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon parhaasta esikoisteoksesta. Kirja on myynyt Suomessa hyvin, ja sen oikeudet on myyty Saksaan ja Viroon.

Lisää luettavaa