Huippusuosittu yhtye Depeche Mode esiintyy tiistaina 8. päivä elokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa.
Keikan järjestäjä Live Nation kasasi kätevän tietopaketin käytännön infoja konserttiin meneville. Keräsimme yhteen tärkeimpiä infopaloja, ja löydät ne alta.
*
AIKATAULU
Portit klo 17
HOPE n. klo 19:45
Depeche Mode n. klo 20:45
Aikataulut ovat arvioituja ja voivat muuttua. Konserttivieraiden toivotaan saapuvan paikalle viimeistään puolitoista tuntia ennen pääesiintyjää, sisäänpääsyn sujuvoittamiseksi. Tapahtuma päättyy viimeistään klo 24.
Kaikki liput luetaan elektronisilla lipunlukijoilla tapahtuma-alueen porteilla. Lipulla pääsee sisään vain kerran, eikä se oikeuta poistumaan ja palaamaan takaisin alueelle.
SAAPUMINEN
Kaisaniemen puisto sijaitsee hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella, Helsingin päärautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Sisäänpääsy konserttiin tapahtuu Kaisaniemen puiston eteläpuolelta, Kansallisteatterin takaa. Yleisöä kehotetaan varaamaan liikkumiseen aikaa ja juhlamieltä, sekä saapumaan Kaisaniemen puistoon joukkoliikenteellä tai kävellen. Tapahtuma-alueen läheisyydessä ei ole parkkitilaa autoille, pyörille tai sähköskoottereille. Konsertin järjestelyt aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä Kaisaniemen puistossa ja sen ympäristössä.
ESTEETTÖMYYS JA TURVALLISUUS
Puistoalue on pääosin helppokulkuista asfalttia ja hiekkakenttää. Pyörätuolikoroke sijaitsee porteilta katsottuna vasemmalla puolella heti baarin ja fanituotemyyntipisteen jälkeen. Liikuntarajoitteisille tarkoitetut wc:t löytyvät pyörätuolikorokkeen välittömästä läheisyydestä. Pyörätuolilla ja sähköpyörätuolilla kulkevien on hyvä ottaa avustaja mukaan.
Liikuntarajoitteisia asiakkaita kuljettaville takseille ja henkilöautoille pysähdys/drop off -paikka sijaitsee Kaisaniemen puistokujalla, jonne ajo tapahtuu Kaisaniemen rantatien kautta.
YLEISÖN VARUSTEET
Varustaudu tapahtumaan säänmukaisin vaattein ja asustein. Sateenvarjojen tuominen on kielletty turvallisuuden sekä avattujen varjojen aiheuttamien näköesteiden vuoksi. Tapahtumassa myydään sateisen kelin sattuessa sadeviittoja.
Konserttialueella on rajallinen määrä narikkatilaa, joten järjestäjä suosittelee jättämään isommat laukut ja reput kotiin. Kaikissa myyntipisteissä ja baareissa on korttimaksumahdollisuus ja niissä hyväksytään yleisimmät pankki- ja luottokortit, myös debit-kortit ja Visa Electron.