Vähän erilaisempi ”autotanssihaaste” – näin sen tekee kaunis israelilainen naissotilas

Draken biisi In My Feelings nousi huippusuosioon, kun sosiaalisen median vaikuttaja Shiggy latasi tanssimoovsinsa nettiin.

06.08.2018

Haaste tunnetaan nyt In My Feelings- tai Shiggy- tai Drake-Challengena. Siinä ideana on pistää kyseinen In My Feelings -biisi soimaan ja tanssia sitten hitaasti matelevan auton vierellä. Monesti video kuvataan niin, että kuljettaja kuvaa apukuskin tanssia, mutta onpa jotkut kuljettajat jättäneet autonsa huristamaan yksin ja siirtyneet sen vierelle tanssimaan.

Kas näin, tästä on kyse:

YouTube video

Väitetään, että Drake olisi maksanut Shiggylle moisesta haasteesta 250 000 dollaria, koska onhan nyt selvä, että tämä sai biisin huikeaan lentoon. Shiggy on kiistänyt myöhemmin asian. Kohua kohun päälle.

Toinen toistaan hurjemmat videot aiheesta liikkuvat netissä. Sekin, jossa muuan tanssija jää auton alle tanssittuaan kappaletta kameran edessä. Monet osavaltiot ovat kieltäneet videon kuvaamisen aiheesta ankarasti.

Tämä alta löytyvä lienee yksi erikoisimmista haastevideoista. Israelilainen naissotilas näyttää oman tyylinäytteensä, hurjaa:

 

YouTube video