Valkeakoskelaisesta baarista tehtiin huvittava löytö: ”Ollut kovat bileet”

Tuskin tulee kahta kyselyä.

19.10.2021

Ravintoloihin jää sattuneista syistä kaikenlaista tavaraa. Yön pimeinä tunteina työntekijät keräilevät asiakkailta unohtuneita reppuja, silmälaseja, puhelimia ja lompakkoja.

Valkeakoskella sijaitsevan Wanhan Krouvin henkilökunta julkaisi kuitenkin sunnuntaiaamuna vähän erikoisemman ilmoituksen Facebookissa. Baarista oli nimittäin löytynyt lauantai-illan jäljiltä jonkun tekohampaat.

Vaikka tapaus erikoinen onkin, ei se suinkaan ole ainoa laatuaan.

Toisessa ravintolassa työskentelevä Maria kertoo kommenttiosuudessa, että heiltä oli käyty joskus kyselemässä kadonneita hampaita. Tuolloin tekarit olivat kuitenkin löytyneet hotellin aulasta.

Lisää luettavaa