Valtava someraivo syntyi: uudeksi Batmaniksi teinileffoista tuttu tähti!

Kiistanalainen valinta.

Twilight-elokuvasarjasta parhaiten tunnettu Robert Pattinson on uusi Batman.

Uutinen on otettu vastaan monien toimesta pöyristyneenä ja jopa vihaisina. Pattinsonin nimi yhdistetään yhä lähinnä teinitytöille suunnattuihin Twilight-elokuviin, joita tehtiin yhteensä kolme kappaletta vuosina 2009-2011.

Pattinson on Twilight-tähteyden jälkeen tehnyt elokuvia aina hämäristä taide-elokuvista (David Cronenbergin ohjaamat Map to the Stars sekä Cosmopolis) erikoisiin toimintaelokuviin (Good Time).

Tällä hetkellä Pattinson on esillä loistavaksi kehutun kauhuelokuvan The Lighthousen toisena pääosanesittäjänä.

Pattinsonin tähdittämä Batman-elokuva tulee teattereihin vuonna 2021.