Vantaan poliisilla tutkittavana uskomaton keissi, jolle moni vakavasta lähtötilanteesta huolimatta päästää naurut

Melkein kuin aprillijuttu.

25.05.2021

Vantaan poliisilla eli Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut tutkittavanaan tapaus, joka nostattaa vakavuudestaan huolimatta hymynkareen suupieleen.

Poliisi tutki asiaa jopa tapon yrityksenä. Henkilöllä oli outoja vammoja eikä hän itse pystynyt selittämään mistä ne olivat peräisin.

Poliisi kertoo, että tutkintaan käytettiin paljon aikaa ja resursseja kartoittamalla asianomistajan tapahtumaa edeltäviä toimia sekä mahdollisia rikoksen liittyviä tapahtumapaikkoja. Tutkimuksia tehtiin asianomistajan kotona sekä ympäristössä, jossa hän oli liikkunut ennen vamman syntymistä.

Lopulta selvyys saatiin. Tutkinta on lopetettu, koska rikosta ei ole syntynyt.

Asianomistajan kotona tehtiin teknisiä tutkimuksia, joiden perusteella vamman aiheuttajaksi epäillään rikkoutuneen patjan jousta. Se oli pulpahtanut patjan kankaasta läpi ja viiltänyt asianomistajaa tämän kellahtaessa sänkyyn.

Lisää luettavaa