Varoittava tositarina: Nainen bongasi miehensä vieraissa Kympin Uutisista!

Radio SuomiPop ja Iltasanomat kertoivat pari päivää sitten juontaja Tino Singhin muistoista ja kommelluksista ajalta, jolloin hän teki suosittua Passi ja hammasharja -tv-showta. Uudeksi Viidakon tähtöset -juontajaksi valittu mies kertoi, kuinka kerran muuan mies oli soittanut hädissään tuotannolle ja vaatinut oikaisemaan vaimolleen, ettei hän ole ollut risteilyllä mukana (tv-showta kuvattiin laivalla).

Lopulta selvisi, että ohjaaja oli käyttänyt lähetyksessä arkistonauhaa yleisöstä täydentääkseen ohjelmaa.

Tästä episodista innostuneena Comon toimittajan on aivan pakko kertoa hieman huonommin päättynyt tositarina takavuosilta, itse asiassa niinikään 90-luvun puolivälistä.

-Työskentelin tuolloin ison aikakauslehden palveluksessa ja kolleganani oli ammattivalokuvaaja, joka oli profiloitunut ammattinsa lisäksi myös naistenmiehenä. Aina taisi olla kierroksessa joku, lehtimies kertoo.

-Kerran aamulla valokuvaaja tuli toimitukseen kalmankalpeana. Hän oli jäänyt kiinni syrjähypystään erittäin nololla tavalla. Nimittäin kollegojensa tahattomasti edesauttamana – tv-ruudun kautta!

Valokuvaaja oli muina miehinä talutellut Helsingin Kauppatorilla vierasta naista käsikynkässä, tainnut vähän pusutellakin, kun tämä kaikki päätyi Kympin Uutisten kuvituskuvaan.

-Oma vaimo katseli tv-uutisia illalla ja ihmetteli vieressä istuvalle miehelleen, että mitä hemmettiä. Sinähän juuri vilahdit tuossa ruudussa toisen naisen kanssa.

Tiettävästi aiheesta tuli hieman sanomista.

Tämän päivän viestintäyhteiskunta on sitten jo ihan toista sometteluineen kaikkineen. Enää ei tarvita tv-kameroita, vaan väärä jakoon lähtenyt kuva vaikkapa Facebookissa.