Viheliäinen koronapesäke – säilyy pinnalla jopa neljä viikkoa

Monikaan ei tule ajatelleeksi, että meillä kaikilla on jatkuvasti esillä melkoinen koronalinko. Nimittäin älypuhelin.

28.10.2020

Nyt kannattaa kiinnittää huomiota kännykän käyttöön.

Matkapuhelin voi tutkimusten mukaan olla likaisempi kuin vessanpönttö. Ruokakaupan ovella käytämme tunnollisesti käsidesiä, mutta sen jälkeen vuorotellen koskettelemme tuotteita hyllyillä ja tarkistamme ostoslistaa kännykästä – mikrobit leviävät käsistä luuriin ja luurista kasvoihin.

Tuoreen Synlabin tutkimuksen mukaan koronavirus voi viihtyä älypuhelimen näytöllä jopa neljä viikkoa.

-Vaikka puhelin onkin henkilökohtainen laite, se annetaan helposti toisen ihmisen käteen esimerkiksi näyttääksemme kuvia tai videoita. Lisäksi puhelimessa on koloja ja rakosia, joihin bakteerit ja mikrobit jäävät hautomaan, varoittelee terveydenhuollon erikoislääkäri Pekka Aroviita Terveystalosta.

Kännykkä kannattaakin puhdistaa säännöllisesti. Useimmat puhelimet voi pyyhkiä nihkeällä liinalla tai vaikkapa silmälasien puhdistukseen tarkoitetuilla pyyhkeillä. Pumpulipuikot ovat käteviä pienten kolosten putsaajia. Käsidesi tai kodin siivoukseen tarkoitetut vahvat kemikaalit eivät kuulu puhelimen puhdistukseen. Puhelimen kastumista tulee myös välttää. Ennen kuin ryhdyt toimeen, tarkista mitä matkapuhelimesi valmistaja ohjeistaa puhdistuksesta.

Puhelimen voi puhdistaa vaikka päivittäin. Näytönsuoja olisi hyvä hankkia.

Lisää luettavaa