Tällä viikolla The Voice of Finlandin perjantain lähetyksessä kuullaan erään laulajan rakkaustarina, joka olisi voinut jäädä toteutumatta ilman Voicea.
Lavalle nousee hollolalainen Hanna Leino, 37.
Hannalla oli läheinen yhteys The Voice of Finlandiin jo ennen kuin hän haki mukaan kilpailuun. Hanna on nimittäin tavannut aviomiehensä Markuksen Voicen avulla.
– Elämme koronakevättä, maaliskuuta 2021, Hanna kertoo.
Lue myös: Aikakoneesta tuttu laulaja sairastui: Jo viisi vuotta työkyvyttömänä
– Ystäväni Jouni oli silloin The Voice of Finlandissa, ja kaksintaistelut olivat tulossa. He olivat pistäneet vaimonsa kanssa kisastudion pystyyn. Itsensä lisäksi he olivat kutsuneet paikalle vain neljä ihmistä, Hanna muistelee.
Näihin neljään henkilöön lukeutuivat Hanna ja Markus.
Lue myös: Minne katosi Voice-yleisön suosikki Ricu? Paparazzikuva!
– Olemme siis tavanneet Voicen kisastudiossa. On jotenkin huikeaa, että nyt itse olen täällä. Voice yhdistää, nainen ihmettelee.
Voicen suhteen Hanna ei ota liikaa paineita, vaan hän haluaa nauttia kokemuksesta.
– Kävi miten tahansa, tämä on silti minulle alku, ei loppu. Kun istut kiikkustuolissa vanhana mummona, on ihanaa kertoa lapsenlapsille, mitä kaikkea on tehnyt ennemmin kuin voivottelisi. Vaikka olisi mennyt ihan vihkoon, tarina se on siitä huolimatta.
The Voice of Finland Ruudussa ja Nelosella perjantaina klo 20.