Yleisö vain nauroi: Näyttelijä oli tukehtua hampurilaiseen!

18.07.2013

Zachary Levi kertoili tiistaina Jay Lenon haastattelussa live-näyttelemisen haasteista elokuviin verrattuna. Kaksin karkuteillä –tähti teki Broadway-debyyttinsä 9. heinäkuuta. Hän näyttelee First Date –musikaalissa, joka kertoo eriskummallisista illallistreffeistä.

Heti esitysten alkumetreillä tapahtui kommellus, joka ei tosin sillä hetkellä tuntununut Levista kovin hauskalta. Hän syö eräässä kohtauksessa juustohampurilaista. Mies otti kokemattomana suuhunsa niin suuren palan, että oli tukehtua purilaiseen.

Yleisö ei tietenkään tilannetta tajunnut vaan nauroi haltioituneena aidon oloiselle suoritukselle. Suuremmilta seurauksilta vältyttiin, mutta Levi joutui jättämään muutaman repliikin ja yhden laulun väliin, koska ei pystynyt puhumaan.

Lisää luettavaa