Pelkästään Annan Puun herkänhaikea ääni ja harvinaisen syvällinen tulkintakyky takaavat sen, ettei hän yrittämälläkään saisi aikaan alle kolmen tähden albumia. Hiventä vaille täysosumatasoinen debyytti asetti riman niin korkealle, ettei jatko-osa rimaa alittaessaan saa siihen edes kosketusta. Vaikka hyppy sinänsä tyylikäs ja taidokas onkin.
Ensimmäiset kuulemat viittasivat siihen, että pian paketti aukeaa ja herkut valuvat syliin kunhan vain jaksaa vatkata. Niin ei sittenkään käynyt, vaan pikemminkin Saharan voisi luulla olevan kooste debyytiltä pudotetuista ylijäämäraidoista. Ja kyllähän sekin sävykirjoa karsii, että debyytin laaja tekstintekijäjoukko on kaventunut kaksikkoon Mariska/Heimo Hatakka. Jälkimmäisen runoilema Nopeimmat junat on albumin ainoa todellinen huippukohta. Kun sävellyksistä puuttuu vangitsevuus, menee sovitusten eteen nähty suuri vaiva hukkaan. Tällä kertaa karumpi, nuotiokitaramainen tunnelma olisi voinut tehota paremmin.
Markku Halme