Vain seksiä

19.03.2012

Kunisin esittämä Jamie työskentelee suuressa newyorkilaisessa konsulttiyrityksessä. Los Angelesissa asuva Dylan (Timberlake) vastaa pienen nettifirman visuaalisesta suunnittelusta. Jamie saa tehtäväkseen palkata Dylan työhön GQ-lehteen. Dylanin olisi samalla muutettava New Yorkiin, mutta ajatus ei miellytä häntä lainkaan. Jamie esittelee kuitenkin Dylanille kaupunkia ja saa hänet houkuteltua ottamaan työpaikan vastaan.

Dylan ei tunne New Yorkissa ketään, joten hän alkaa viettää aikaa Jamien kanssa. Suhde on kuitenkin pelkkää ystävyyttä. Katseltuaan romanttista komediaa he alkavat keskustella seksistä ja tulevat johtopäätökseen, että fyysistä kanssakäymistä pitäisi pystyä harjoittamaan ilman tunnesitoumuksia. He toteuttavat ajatuksen yhdessä, mutta muutaman kohtaamisen jälkeen Jamie ilmoittaa että hän ei halua jatkaa seksisuhdetta, koska hän on päättänyt etsiä oikean seurustelukumppanin. Jamie tapaakin pian Parkerin (Bryan Greenberg) ja aloittaa hänen kanssaan vakavamman suhteen.

Ohjaaja Will Gluckin edellinen elokuva oli Emma Stonen tähdittämä Easy A. Stone näyttelee myös Vain seksiä -elokuvassa. Sivuosissa nähdään myös Jenna Elfman (Dharma & Greg) Dylanin siskona. Dylanin isää esittää Richard Jenkins (The Visitor). Jamien äitinä nähdään Patricia Clarkson (Vihreä maili, Kaukana taivaasta).

Vain seksiä
(Friends with Benefits)
Ohjaus: Will Gluck
Pääosissa: Justin Timberlake, Mila Kunis, Emma Stone, Woody Harrelson
Genre: Komedia / romantiikka
Ensi-ilta: 30.9.

Lisää luettavaa