Kentin skandinaavinen paatos on menettänyt tuoreutensa jo aikapäiviä sitten, mutta joka levyllään yhtye on onnistunut tarjoamaan ainakin muutaman onnistuneen välähdyksen elämästä hyisessä hyvinvointivaltiossa. Viime levy Tillbaka till samtiden yllätti elektronisemmalla tuotannollaan ja basisti Martin Sköldin kasvaneella sävellysvastuulla. Röd jatkaa samoilla linjoilla, osin onnistuneesti, osin melko masentavan kuuloisesti. Single Töntarna lienee Kentin surkein albumimaistiainen ikinä, eikä se ole levyn ainoa kappale jota maustaa ankea karvanoppaelektro.
Onneksi puolet Rödistä on raikkaimman kuuloista Kentiä aikoihin. Vals för satan (din vän pessimisten) kasvaa vähäeleisesti uhkaavaksi synkistelyeepokseksi, ja Svarta linjerin melodia on häpeilemättömän uljasta stadionpoppia. Levyn huippuhetki löytyy lopusta. Yhtyeen tapaan seitsemänminuuttiseksi venytetty päätösraita Det finns inga ord tuo Kentin palettiin uusia, kirkkaampia sävyjä, joita se on kovasti kaivannut.
Ville Aalto