Etsivä-Pikachu nähdään pian oman elokuvansa tähtenä

23.07.2016

Etsivä-Pikachun tähdittämä elokuva ei yllättäen ole animaatio, vaan mukana pyörii animoidun Pikachun ohella oikeita ihmisnäyttelijöitä.

Pikachu ei ole ensimmäistä kertaa etsivän tamineissa, sillä aiheen tiimoilta on julkaistu Japanissa Great Detective Pikachu -peli Nintendon 3DS:lle. Sähköotus heittäytyy pelissä etsivän roolinsa antaumuksella, sillä mukana on myös täysi ääninäyttely. Pelin Eurooppa-julkaisusta ei ole toistaiseksi tietoa.

Tulevan Pikachu-elokuvan taustalla hääräilee Warcraftinkin tuottanut Legendary Entertainment. Ohjaajasta saati näyttelijöistä ei ole toistaiseksi tietoa.

Pokémonit ovat paraikaa vahvasti kartalla muutoinkin, sillä liikkumiseen kannustava Pokémon GO on muodostunut varsin nopeasti maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa