Hektinen esterata minimalistisessa maisemassa – Arvostelussa Sprinter

10.03.2016

Yhden miehen pelifirma Light Step Games julkaisi esiteoksensa helmikuun lopulla. Minimalistisella tyylillä animoitu Sprinter on nopeatempoinen esterata-peli, joka pyrkii vakuuttamaan erityisesti korkealla vaikeustasolla ja uniikilla ulkoasulla.

www-Sprinterrevikka1

Visuaalisesti Sprinter on viimeisen päälle yksinkertaistettu. Ylhäältä kuvattu maailma on kuin värikynillä tehty viivapiirustus, josta on jätetty pois kaikki ylimääräinen. Piirrosmaisuus antaa teokselle hyvin uniikin tunnelman, eikä monipuolisempaa grafiikkaa edes kaipaa. Etenemisen hektisyys vie huomion niin täydellisesti, ettei maisemien tuijottelulle yksinkertaisesti jää aikaa. Tasot ovat yksinkertaisia käytäviä, joiden päästä päähän on selvittävä annetun ajan sisällä. Matkalla vastaan tulee erilaisia esteitä valvontakameroista vartijoihin ja lukittuihin oviin. Pelaaja kontrolloi sekä omaa hahmoaan että matkalla olevia esteitä. Yhden radan pituus on yleensä vain noin kymmenen sekuntia: hetkenkin epäröiminen tai väärä painallus pilaa suorituksen. Käytännössä jokaisen käytävän joutuu pelaamaan jopa kymmeniä kertoja ennen tavoiteajan saavuttamista. Mitä pidemmälle pelissä pääsee, sitä enemmän tarvittavia komentoja lisätään, joten vaikeustaso nousee tasaisesti koko ajan.

www-Sprinterrevikka2

Tarkkuutta ja nopeutta vaativien ratojen lisäksi taustalla pyörii tarina, josta paljastetaan lisää jokaisen läpäistyn reitin jälkeen. Yhden perheen tragedia avautuu pikkuhiljaa sarjakuvamaisten piirroskollaasien myötä. Valitettavasti nämä kuvat tuntuvat usein irrallisilta, joten tarinan kokonaiskuvan hahmottaminen on hankalaa. Varsinaista yhteyttä tarinan ja pelattavien tasojen välillä ei myöskään ole. Kuvat tuntuvat päälleliimatulta yritykseltä luoda lisää sisältöä teokselle, joka loppujen lopuksi pärjäisi varsin hyvin ilmankin.

Äänimaailma pelissä on hyvin erikoinen. Taustamusiikkina on rauhallinen melodia, ja jokaisella toiminnolla on oma ääniefektinsä. Tämä tekee jokaisen radan musiikista omanlaisensa, kun kappale vaihtelee pelaajan painalluksista riippuen. Kiihkeärytmiset pakomatkat pitkin käytäviä ja vartijoiden kuumeinen välttely eivät oikein sovi yhteen tyynen levollisen taustamusiikin kanssa. Varsinkin vaikeammissa tasoissa musiikin toivoisi olevan vauhdikkaampaa, mikä vastaisi edes jotenkin sitä nopeutta ja keskittymistä, mitä reitistä selviytymiseen vaaditaan.

www-Sprinterrevikka3

Sprinter saa yhden selkeän miinuksen sen vuoksi, että näppäimien ohjelmointia ei pysty muuttamaan. Tarvittavien painikkeiden sijoittelu pakottaa kädet hankalaan asentoon, ja varsinkin pidemmissä sessioissa olo käy epämukavaksi. Toki on mahdollista pelata myös ohjaimella, jolloin asento on luontevampi, mutta lähtökohtaisesti pöytäkonealustalle luodussa pelissä ohjaimen käyttäminen ei saisi olla oletus.

Muutamasta negatiivisesta huomiosta huolimatta kyseessä on kuitenkin viihdyttävä kokonaisuus. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelin vahvin puoli on sen haastavuus: radat ovat todella vaikeita. Aikarajan voittaminen vaatii sekä tarkkaa keskittymistä että toistoa, ja kun aikarajan viimein pääsee läpi, turhautuminen vaihtuu sykähdyttävään onnistumisen riemuun. Huolimatta siitä, että kukin taso kestää vain muutaman sekunnin, ruudun ääressä huomaa hyvin nopeasti käyttäneensä useamman tunnin. Syvällistä tai monipuolista sisältöä siltä ei kannata lähteä hakemaan, mutta muutaman tunnin haastetta tarjoavaksi toimintapeliksi Sprinter on oikein toimiva.

Ikäraja: PEGI ei ole luokitellut peliä
Saatavilla: PC

Ria Ahlström

Lisää luettavaa