Suoraan Yhdysvaltojen Presidentin alaisuudessa operoiva Strategic Homeland Division on ryhmä tavallisen kansan keskuudessa eläviä erikoisagentteja, jotka on koulutettu toimimaan äärimmäisissä kriisitilanteissa. Porukalle tuleekin hommia, kun bioterrori-iskun jälkeen räjähdysmäisesti levinnyt pandemia laittaa läntisen maailman polvilleen. Divisionin agentin rooliin asetettavan pelaajan on lähdettävä palauttamaan järjestys talvisen New Yorkin kaduille luoti kerrallaan sekä selvittämään se, mistä tappava dollariflunssaksi nimetty virus saikaan alkunsa. Näistä asetelmista lähtee Ubisoftin uusi massiivimoninpeli The Division haastamaan Destinyn, mutta riittääkö pelissä vetovoimaa pidemmäksi epidemiaksi vai jääkö kiinnostus vain lyhyen kevätflunssan tasolle?
Lähtökohtaisesti The Division on kolmannesta persoonasta kuvattu ja tiimitoimintaan panostava suojaräiskintä, jossa taistellaan tekoälyvihollisia sekä kanssapelaajia vastaan. Pelialueena toimiva Manhattanin saari on jaettu pariin kymmeneen sektoriin, jotka ovat juonitehtävien lisäksi täynnä lisätehtävää sekä erilaista kerättävää roinaa. Jatkuvan nettiyhteyden vaativan teoksen kampanja on sulautettu saumattomasti moninpeliin ja tehtäviä pääsee tekemään alusta alkaen kanssapelaajien seurassa. Kavereiden pelisessioihin pääse liittymään nopeasti ja myös satunnaisen peliseuran haku on tehty todella vaivattomaksi. Vain yksikön hermokeskuksena toimiva tukikohta on kunkin pelaajan omaa aluetta, jonne ei kanssapelaajilla ole asiaa.
Räiskintänä The Division toimiikin erinomaisesti: aggressiivisesti päälle käyvät tekoälyviholliset tarjoavat varsinkin kovemmilla tasoilla todella tiukan vastuksen. Tuliaseista on saatu mukavan erilaisia, mikä ei ole kolmannen persoonan räiskinnöissä itsestäänselvyys. Vihollisten taso vaihtelee alueesta riippuen ja se myös skaalautuu pelaajahahmojen kokemustason mukaan, joten taisteluissa säilyy intensiteetti myös myöhemmissä vaiheissa. Roolipelimäisesti vihollisilla on tietty määrä terveyspisteitä ja suojia, joten realismista on oltava valmis hieman tinkimään vihujen vaatiessa pahimmillaan useamman lippaallisen lyijyä kaatuakseen.
The Divisionin isoin koukku pelaajien sitouttamiseen ovat tukikohdan ja sen myötä hahmon itsensä kehittäminen sekä tapetuilta vihollisilta putoavien, aina hieman nykyisiä parempien varusteiden kerääminen. Aseita ja varusteita on tarjolla rynkyistä rintapanssareihin sekä polvisuojiin. Kaikki kamppeet on värikoodattu laadun mukaan massiivimoninpeleille tyypillisesti sinisestä keltaiseen. Pelaajahahmolle aukeaa oman tukikohdan lääkintä-, teknologia- ja turvallisuussiipiä parantamalla puolestaan uusia kykyjä sekä ominaisuuksia käytettäväksi. Tehtävissä ja taisteluissa hankittu kokemustaso puolestaan määrittää sen, minkä verran jo avatuista ominaisuuksista ja kamoista hahmo saa kerralla käyttöönsä. Erilaisilla kykyjen ja varusteiden yhdistelmillä pystyy määrittämään sen, onko oman hahmon painopiste vahingon tuottamisessa, kestävyydessä vai muuta ryhmää tukevana tekniikkavelhona. Hahmonkehitys, kiinnostuksen ylläpitäminen jatkuvasti hieman paranevilla aseilla sekä sopivan yksinkertainen rakentamismoodi ovat ominaisuuksia, joissa The Division on varmasti hyötynyt pitkästä kehitysajastaan.
Kampanjan tehtävissä keskitytään tukikohdan eri siipien kehittämiseen ja siinä sivussa eliminoidaan muut Manhattanin hallitsemisesta haaveilevat ryhmittymät. Välillä etsitään parempia lääkkeitä tukikohdan tohtorille ja välillä taas selvitellään muiden agenttikollegoiden rikoksia turvallisuusvastaavan toimeksiannosta. Juoni etenee raiteillaan oikeastaan ilman, että pelaaja pystyisi siihen vaikuttamaan, mutta tehtävien suoritustapa on sentään avoimessa ympäristössä pelaajan päätettävissä. Tom Clancy’s -etuliite on useimmiten synonyymi kliinisen kuivakalle tarinalle ja unohdettaville sivuhahmoille, eikä Division ole tässä suhteessa valitettavasti poikkeus. Sieltä täältä löytyvät pandemian ensipäivien kauhunhetkistä ja ihmiskohtaloista kertovat tallenteet sentään luovat onnistuneesti tunnelmaa valottaen samalla pala palalta pelin taustatarinaa.
Manhattanin keskellä sijaitsee toistakymmentä korttelia kattava Dark Zone -alue, jossa vallitsevat viidakon lait niin vihollisten kuin toisten Divisionin agenttienkin suhteen. Armeija ja viranomaiset joutuivat vetäytymään alueelta nopeasti viruksen levitessä, minkä takia eristyksessä olevalle alueelle jäi valtavat määrät varusteita paikalle rohkenevien pelaajien löydettäväksi. Hommana jujuna on vain se, että saastuneet tavarat pystyy kotiuttamaan alueelta ainoastaan käyttämällä erityistä kuljetushelikopteria. Kuljetuksen saa kutsuttua vain tarkoitukseen soveltuville evakuointialueille. Kutsussa käytettävän hätäraketin näkevät lähiympäristön ilkiöt rynnivät paikalle kuin veren haistaneet valkohait. Kopterin saapuminen kestää 90 sekuntia ja varsinkin high end -tason tavaraa täynnä olevan laukun kanssa odottaessa aika tuntuu tuskallisen pitkältä. Kuoleman korjatessa session aikana kerätyt tavarat nimittäin putoavat maastoon muiden pelaajien poimittavaksi.
Dark Zonella ei siis tarvitse ainoastaan huolehtia tekoälyvihollisista, sillä myös muut alueella liikkuvat agentit ovat potentiaalinen uhka terveydelle ja alueelta kerätyille varusteille. Muiden pelaajien kimppuun käyvä soturi palkitaan murhaamiltaan kollegoilta saatavilla varusteilla, mutta roistoagentin pitää toki ryhmineen ensin selvitä veritekoa seuraavasta ajojahdista, jonka aikana hän on vapaata riistaa muiden agenttien tapettavaksi. Rogue-tila kestää jonkin aikaa ja siitä hengissä selviävä rosvo palkitaan pienellä rahabonuksella, siinä missä kuoleman korjatessa rangaistuksena on sekä useamman hahmotason että valtavan rahamäärän menettäminen. Riskit ovat todella suuret potentiaalisiin palkintoihin verrattuna, minkä vuoksi roistoagentteja ei juuri pimeällä vyöhykkeellä liikkuessa näekään. Alueella on muuhun peliin verrattuna oma valuutta- sekä tasojärjestelmänsä. Jo muutaman kokemustason kerääminen saattaa vaatia useamman tunnin pelisession varsinkin korkeammilla tasoilla. Joka tapauksessa jo pelkkä kierojen kanssapelaajien aiheuttama uhka tuo alueella liikkumiseen oman vainoharhaisen tunnelmansa, mikä tekee kovan vastuksen tarjoavien tekoälyvihollisten kanssa jokaisesta vierailusta aitojen väärällä puolella varsin kuumottavaa puuhaa.
Pelin kampanjalle tulee suurimman osan lisätehtävistä tekemällä mittaa kolmisenkymmentä tuntia, mutta tällaisen pelin todellinen kestävyys mitataan toki vasta tasokaton saavuttamisen jälkeen aukeavassa loppupelissä. Ubisoft on luvannut peliin paljon lisäsisältöä tulevina kuukausina, mutta tällä hetkellä korkeimman tason pelaajat pääsevät testaamaan kykyjään lähinnä vain Dark Zonen ohella päivittäin vaihtuvissa haastetehtävissä. Niissä kerätään parempia varusteita sekä ansaitaan loppupelin maksuvälineenä toimivaa valuuttaa, jolla puolestaan pääsee käsiksi asekauppiaiden parhaisiin tuotteisiin. Systeemi muistuttaa paljon Destinyn vastaavaa päivätehtävien ollessa vain vaikeammilla vihollisilla varustettuja uusintaversioita jo läpäistyistä kampanjatehtävistä. Toivoa sopii siis, että lähiviikkoina julkaistava ensimmäinen Incursion-tehtävä on samanlainen piristysruiske Divisionille kuin raidit olivat aikoinaan Bungien teokselle.
Teknisenä suorituksena ja ulkoasun puolesta The Division on laatutyötä. Peliä varten erityisesti kehitetty Snowdrop-grafiikkamoottori heittää pelaajan silmille vaikuttavan näköisiä visioita kaaoksen vallassa olevasta talvisesta New Yorkista. Ympäristöt tuhoutuvat komeasti tulitaistelun lomassa, pelaajan jalanjäljet piirtyvät lumeen ja räjähdys- sekä tuliefektit ovat hienoimpia peleissä tähän menneissä nähdyistä. Siirtymät pelisessiosta toiseen tapahtuvat myös sulavasti ilman pitkiä välilatauksia, satunnaisen peliseuran hakemisen sujuessa jouhevasti. Pienenä kauneusvirheenä kokemusta toki rasittavat ajoittaiset instanssista uloslentämiset, mutta näistäkin pääsee nopeasti takaisin kesken jääneen tehtävän pariin.
Tom Clancy’s The Division on laadukas nettiräiskintä, joka on parhaimmillaan koettuna kolmen tai neljän hengen ryhmässä. Tehtävät on selkeästi suunniteltu ryhmässä pelattavaksi, eikä tarinassa ole riittävästi imua, jotta tässä olisi aineksia erinomaiseksi yksinpelikokemukseksi. Seikkailut Dark Zonella ovat pelin parasta antia, mutta teos kaipaa pikaisesti lisää sisältöä ja uusia pelimuotoja, jotta tästä olisi pidempiaikaiseksi vapaa-ajan syöpöksi. Pohjatyö on kuitenkin kunnossa ja Ubisoftin suunnitelmat vaikuttavat kunnianhimoisilta, joten jatkoa jää odottamaan mielenkiinnolla.
Ikäraja: 18
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One, PC
Jaakko Koivurinta