Wasteland 2 on post-apokalytiseen maailmaan sijoittuva roolipeli, jossa pelaaja ottaa haltuunsa ryhmän häilyvää rauhaa sivilisaation raunioilla ylläpitäviä Desert Rangers -sotureita. Vuonna 1988 julkaistu alkuperäinen Wasteland toimi inspiraationa muun muassa Fallout-sarjan kahdelle ensimmäiselle osalle. Siinä missä Falloutit ovat kuitenkin muuttuneet muodikkaasti ensimmäisen persoonan seikkailupeleiksi, on yhteisörahoituksen kautta syntynyt Wasteland 2 pitänyt kiinni juuristaan isometrisenä ja vuoropohjaisena rooliseikkailuna. Alkuperäiseen peliin tukun parannuksia lisännyt ohjaajan versio julkaistiin viime lokakuussa myös nykyisen sukupolven konsoleille.
Peli alkaa oman nelihenkisen ryhmän kasaamisella, jossa porukan jäsenet on mahdollista joko luoda tyhjästä tai valita valmiista hahmoista mieleisensä. Ryhmä kannattaa heti alusta alkaen kasata tasapainoiseksi, jotta porukassa on tiukan paikan tullen spesialisti tilanteeseen kuin tilanteeseen. Eri aselajit lähitaistelijoista tarkka-ampujiin kannattaa olla luonnollisesti edustettuna, mutta variaatio on samalla lailla tarpeen myös muiden taitojen osalta: niin kassakaapin murtajalle, hakkerille, mekaanikolle kuin kenttälääkärillekin on tarjolla kosolti työnsarkaa tarinan edetessä. Myös keskusteluissa tulee väistämättä eteen tilanteita, joissa on käyttöä sekä lipevälle diplomaatille että vastaantulijat puolelleen uhkailevalle mulkvistillekin. Oman mausteensa hahmonluontiin tuovat myös hahmolle valittavissa olevat luonteenpiirteet: opportunisti on parhaimmillaan haavoittuneita vihollisia vastaan, maanisdepressiivisen hahmon kyvyt vaihtelevat paremmasta huonompaan vartin välein ja luontaiselta kusipäältä sujuu uhkailu empaattisempia keskusteluvaihtoehtoja huomattavasti paremmin.
Tarinan alussa pelaajan ohjaama neljän hengen märkäkorvainen ryhmä liittyy legendan maineessa olevan Kenraali Vargasin johtamaan Desert Rangers -porukkaan. Ryhmä saa ensimmäiseksi tehtäväkseen selvittää Ranger-veteraani Acen murhan. Porukan tie käykin nopeasti turvapaikkana toimivan linnakkeen suojista Arizonan armottomaan erämaahan. Luonnollisesti kysymys on murhaa huomattavasti isommista asioista, kun pelaajan ryhmä ajautuu jopa ihmiskunnan rippeiden kohtalon ratkaisevien tapahtumien keskiöön. Teos tekee myös alusta alkaen selväksi, ettei pelaajaa tulla pitämään kädestä missään vaiheessa, vaan eteneminen voi huonojen päätösten seurauksena muuttua tarinan edetessä hyvinkin vaivalloiseksi. Juonta koskevat päätökset tehdään usein huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon välillä, pelin tehdessä omien valintojen seuraukset kipeällä tavalla selväksi.
Pelin alkuosien ympäristönä toimiva Arizonan säteilevä erämaa on armoton paikka, jonne pelaaja lähetetään vaeltamaan vain muutama hyvä neuvo ja kartalle merkitty matkakohde apunaan. Juonen punainen lanka on koko ajan johdattelemassa sankareita matkallaan, mutta erämaassa ryhmä on vapaa liikkumaan minne haluaa. Tutkimusmatkailu kannattaa ja kyläpahaset, luolat sekä muut maamerkit nuuskivalle on tarjolla kosolti puuhasteltavaa pääjuonen lomaan. Pelin etenemisestä kertova lokikirja täyttyykin nopeaan tahtiin lisätehtävistä. Pelin maailma on alusta alkaen avoimesti pelaajan tutkittavana, joskin siellä täällä olevat säteilypilvet hieman rajoittavat etenemistä.
Maastossa liikkuessa pelaaja ohjaa ryhmän johtajaa muun jengin kipittäessä perässä. Porukan kohdatessa vihamielisen vastaantulijan siirrytään vapaasta liikkumisesta vuoropohjaiseen taisteluosioon, jossa hahmojen toimintajärjestys ratkaistaan aloitekyvyn mukaan ja kaikki tekeminen maksaa tietyn määrän toimintapisteitä. Kunkin ryhmän jäsenen pisteet määrittelevät sen, mitä vuoron aikana on mahdollista tehdä, joten tekemisensä kannattaa harkita huolella. Taistelusysteemi tuo mieleen vanhat Falloutit, mutta toisaalta muistuttaa myös hyvällä tavalla pari vuotta sitten julkaistun XCOMin shakkimaisen taktista vuoropohjaista sodankäyntiä. Ydintuhon jälkeisessä maailmassa tuliaseet ovat valitettavasti todella epäluotettavia ja rynnäkkökiväärin jumiutuminen vähintään kerran taistelun aikana on enemmän sääntö kuin poikkeus. Nuijat, veitset ja muut kättä pidemmät lähitaisteluaseet ovat siis edelleen olennainen osa terveellä itsesuojeluvaistolla varustetun hahmon arsenaalia. Hahmojen luonteenpiirteet tuovat myös oman mausteensa taisteluun ja ryhmän psykopaatti kyllästyykin äkkiä liian passiivisen suojien takana kykkimiseen siinä missä herkempi sielu panikoi kovan tulituksen kohteeksi joutuessaan. Molemmissa tapauksissa hahmot lähtevät liikkumaan omatoimisesti pelaajan taktiikasta välittämättä, mikä saattaa tiukassa paikassa olla hyvinkin kohtalokasta. Taistelut ovat alusta alkaen haastavia, joten pelin lataaminen edellisestä talletuspisteestä on usein toistuva ilmiö.
Keskeinen kysymys tämän tyyppisissä peleissä on aina se, miten sujuvasti hiirelle ja näppikselle suunnitellut kontrollit saadaan käännettyä konsoleiden ohjaimille. Tekijät ovat onnistuneet tässä varsin hyvin ja ohjaustoiminnot sujuivat lyhyen totuttelun jälkeen jo yllättävänkin hyvin. Taistelutoiminnot on piilotettu oikean liipaisimen alle siinä missä muut kyvyt valitaan vasemman liipaisimen avaamasta valikosta. Kykyjen käyttö on tehty myös helpoksi: esimerkiksi safecracking-kyvyn aktivoimisen myötä porukan paras murtoekspertti siirtyy välittömästi lähellä olevan kassakaapin kimppuun. Hahmojen liikuttaminen ryhmän sijaan yksittäin on hieman vaivalloista, minkä takia taistelua edeltävä taktikointi ja hahmojen asemiin laittaminen tuntui turhan työläältä.
Wasteland 2:n retrohenkisyys näkyy parhaiten sen ulkoasussa, jota voisi kuvailla hieman modernisoiduksi versioksi Fallout 2:sta. Peli on nykystandardien mukaan varsin keskinkertaisen näköinen, mutta samaan aikaan maastot ovat täynnä pieniä hauskoja yksityiskohtia pelaajan löydettäväksi. Paluun ysärille täydentävät pelin valtavista tekstiseinistä koostuvat keskustelut, jotka avaavat lisää valtavia tekstiseiniä sopivia avainsanoja keskustelun lomasta poimiessa. Ohjaajan versioon on lisätty mukaan alkuperäistä peliä huomattavasti enemmän ääninäyttelyä, mikä hieman siirtää mielikuvaa ydinsodan jälkeisestä maailmasta kertovasta romaanista takaisin pelin suuntaan. Ääninäyttely on yhteisörahoitustaustan huomioon ottaen oikein laadukasta ja tekee sinänsä todella laadukkaan tekstin helpommin omaksuttavaksi myös Biowaren hemmottelemille konsolisteille. Toisaalta persoonallinen ja suodattamaton tyyli on puhtoisempiin tarinoihin verrattuna Wasteland 2:n ehdoton voimavara.
Tinkimätön Wasteland 2: Director’s Cut vaatii nykypelien mittapuulla kärsivällisyyttä ja sen hankkivan kannattaa ainakin olla perillä siitä, mihin on ryhtymässä. Pelin ongelmat ovat kuitenkin suurelta osin vain pinnallisia. Teokselle mahdollisuuden antava palkitaan kymmenillä tunneilla vuoden persoonallisinta rooliseikkailua, jossa ei säästellä mitään. Se on kaikessa retrohenkisyydessään erinomaisesti kirjoitettu teos, joka haastaa pelaajan vaikeilla valinnoilla ja niiden vielä musertavammilla seurauksilla. Näinä aikoina, joina jokainen hieman hahmonkehitystä sisältävä räiskintä nimetään roolipeliksi, on hienoa, että konsoleiden pelivalikoimassa on myös tällaisia hieman pölyisiä helmiä tarjolla.
Ikäraja: 18
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One, PC
Jaakko Koivurinta