Maahanmuuttovastaisten paluu – arvostelussa XCOM: Enemy Within

28.12.2013

Enemy Within on kattava sisältöpäivitys viime vuonna ilmestyneeseen XCOM: Enemy Unknown -strategiapeliin. Pelimekaniikka ja juonen suuret linjat ovat säilyneet päivityksen jälkeen ennallaan, ja lihaa on lisätty luiden ympärille juuri oikeilla osa-alueilla. Kokemuksesta onkin tehty entistä täydellisempi, jopa sen verran, että se on pelin veteraaneille uusintakierroksen arvoinen. Enemy Within tuo mukanaan kymmeniä uusia karttoja (sen iänikuisen havumetsän rinnalle) ja vihollisia, pelikokemusta muuttavia second wave -muuttujia, erilaisia lisättyjä tehtäviä sekä koko taistelustrategian uusiksi laittavan MELD-resurssin.

MELD on ulkoavaruuden muukalaisten mystinen aine, jolla pystyy kehittämään sotilaidensa ominaisuuksia joko geenimanipulaation avulla tai muokkaamalla heistä MEC-sotureita – osittain mekaanisia tappokoneita. Iso muutos aiempaan on siinä, että elintärkeät MELD-kanisterit löytyvät taistelukentältä satunnaisista paikoista ja ovat kerättävissä vain tiukan aikarajan puitteissa. Hyväksi havaittu varovainen kyttäystaktiikka ei siis enää toimi, mikäli haluaa päästä hyödyntämään MELDin suomia etuja. Koska XCOM-sotilaiden on oikeasti pidettävä kiirettä saadakseen kerättyä kanisterit ajoissa, lisääntyy riskien ottaminen taistelukentällä lähes huomaamatta tukikohdan muistoseinän täyttyessä nimistä aiempaa tiuhempaan tahtiin.

Muukalaiset eivät ole enää XCOM-johtajan ainoa ongelma vaan kuten pelin nimikin vihjailee, myös ihmiskunnan riveissä alkaa tapahtua hajontaa. Muukalaismyönteinen EXALT-järjestö alkaa levittämään paniikkia ympäri maailmaa ja muutenkin asetella kapuloita XCOMIN rattaisiin. Nämä ihmiskunnan petturit on tietysti tuhottava kitkemällä etäpesäkkeet yksi kerrallaan kunnes järjestön päämaja on löytynyt. Sen sijainnista saadaan tiedonmurusia lähettämällä soluttautujia järjestön riveihin ja suorittamalla sitä seuraavat tehtävät kunnialla. Vaikka ne toistavat samaa peruskaavaa uudestaan ja uudestaan, EXALT-sivujuonne tuo kaivattua vaihtelua ja kasvavan paniikin myötä lisäkuumotusta peruskampanjan lomaan.

Kaiken kaikkiaan Enemy Within on onnistunut lisäosa jo erinomaiseen peliin. Sen tavoitteena on selkeästi hieman ravistella alkuperäisen pelin turvallisia perusteita ja siinä se myös onnistuu. Uudistukset osuvat juuri oikeisiin paikkoihin ja päivityksen jälkeen on vaikea ymmärtää, miten ilman niitä ylipäätänsä koskaan pärjättiin. Enemy Within on raikas tuulahdus myös alkuperäisen kampanjan läpäisseille. Ainakin tämän veteraanin se tempaisi mukaansa ihan uudella otteella, eikä päästänyt irti ennen kuin viimeisetkin mutonit ja sectoidit oli poistettu kauniin vihreän planeetan kamaralta.

Enemy Within on saatavana PC:lle ladattavana lisäsisältönä ja konsoleille itsenäisenä julkaisuna.

Jaakko Koivurinta