Puolassa majapaikkaansa pitävä CD Projekt RED nousi ryminällä roolipelaajien tietoisuuteen vuonna 2007 ilmestyneellä The Witcher -pelillään. Noiturin kommellukset ovatkin pitäneet pelitalon kiireisenä aina tähän päivään saakka. Sarjan kolmannesta osasta kehkeytyi nopeasti yksi kuluvan vuoden suurimmista julkaisuista. Vieläkö harmaahapsisella Geraltilla on annettavaa skyrimien ja falloutien kansoittamalle roolipeligenrelle?
Pitkä ja monisyinen tarina käynnistyy noiturien kotilinnoitus Kaer Morhenista, josta Geralt Rivialainen lähtee jäljittämään kadonnutta ottotytärtään Ciriä. Temperamenttisen neitokaisen perässä on Geraltin lisäksi mystinen Wild Hunt -ryhmittymä, joten kyse ei ole suinkaan yksinkertaisesta missiosta. Tapahtumien taustalla väijyvät myös muinaiset ennustukset White Frost -jääkaudesta, joka on vievä maailman jossain vaiheessa kohti turmiota. Alkupuoli painottuu Cirin jäljittämiseen, ja tarinaa käydään ajoittain läpi hukkateillä olevan neitokaisen näkökulmasta. Vaikka nämä lyhyenlännät osiot tuntuvatkin hieman päälleliimatuilta, selventävät ne oivalla tavalla juonenkulkua. Viittauksia sarjan aiempiin peleihin ja hahmoihin viljellään erityisesti alkupuolella tiuhaan, jolloin witcherinsä pelaamattomat voivat hetkittäin tuntea olevansa tarinan suhteen hakoteillä.
Geraltin ratsastaessa ensimmäistä kertaa ulos Kaer Morhenin porteista käy oitis ilmi, että nyt ollaan valtavan seikkailun äärellä. Pelaaja on alusta saakka täysin vapaa tutkimaan laajaa maailmaa, eikä varsinaisen pääjuonen pariin painosteta. Monipuolista tekemistä voi noutaa kyläpahasten ilmoitustauluilta tai apua tarvitsevilta ihmisiltä. Sivutehtävät eivät ole ”mene tuonne ja tapa ökkömönkiäinen” tai ”kerää 100 kärpässientä” -tyylisiä tylsiä ratkaisuja, vaan tarina voi rönsyillä näissäkin useamman tunnin mittaisiksi miniseikkailuiksi. Vaikka tehtävänannossa mainitaan suositeltu taitotaso, voi meno äityä seikkailun alkupuolella yllättävän brutaaliksi Geraltin kolkutellessa taivaan portteja jo tavallisen pikkuvihun hyökkäyksen jälkimainingeissa.
The Witcher 3:n tarjoilema hiekkalaatikko on hämmentävän suuri. Kun tarinan alkupuolella saa kulumaan kymmenen tuntia pelkästään ensimmäisellä pienellä alueella, huomaa pelaaja nopeasti kuinka paljon seikkailulla onkaan annettavaa. Eeppisen matkan aikana vastaan tulee lumihuippuisia vuoria, suurensuuria valtameriä, tuuheita havumetsiä ja sumuisia suoalueita. CD Projektin kyhäämän pelimoottorin myötä kaikki on saatu näyttämään uskomattoman eläväiseltä. Vihujen ja ihmishahmojen lisäksi maailmaa kansoittavat teiden yli loikkivat pupuperheet, merellä vettä pärskivät valaat sekä puskista lentoon pyrähtävät lintuparvet. Pelitalo on panostanut erityisesti sääefekteihin, eivätkä tuulessa viuhuvat puut tai vuorilla vihmova lumimyrsky ole koskaan aiemmin näyttäneet ja tuntuneet yhtä aidoilta.
Vaikka pelaaja on täysin vapaa valitsemaan omat polkunsa, pysyy kokonaisuus jatkuvasti kiitettävästi kasassa. Mikäli mieli halajaa merille, voi oman seikkailunsa luoda käyttämällä pikamatkustuksen sijaan piskuista venettä tai rantautumalla laiturin sijaan saaren soiselle vastarannalle. Suuren seikkailun tuntua luodaan vaivihkaa pienin, mutta toimivin elementein. Pelintekijät myös kannustavat tutkimusmatkailuun, sillä Geraltin kyvyt eivät pääse kehittymään pelkän tarinan puitteissa lähellekään maksimia. Mikäli pelaaja ei halua panostaa rohtojen keittämiseen tai aseiden rakenteluun, ei tähän pakoteta juurikaan opetusosioita enempää. Korkeammalla vaikeustasolla perehtymistä vaaditaan luonnollisesti enemmän.
Maailman monipuolisuudella on ymmärrettävästi kääntöpuolensa. Vaikka pelillisesti kaikki toimii pääpiirteittäin hyvin, vastaan tulee lähes jatkuvalla syötöllä mitä moninaisimpia bugeja. Tekstuurit piirtyvät erityisesti kaupungeissa usein sekuntitolkulla jälkijunassa. Mikäli tehtävää antavan miekkosen luo juoksee vauhdilla, ei puhumaan päästetä ennen kuin pelimoottori on piirtänyt ruudulle kaiken tarvittavan. Vastaan voi vaeltaa hahmoja joilta puuttuu keskivartalo, tai kaupungilla karkeloivan orkesterin musiikkia ei kuulu ennen hetken odottelua. Kenties hulvattomimmat bugit liittyvät Geraltin hevoseen, Roachiin. Uljas ratsu juuttuu seinien sisälle tai aidantolppaan, uppoaa maahan tai taittaa matkaa turpa mukulakivikatua viistäen. Jyrkkää vuorenrinnettä laukatessani sain Roachin jopa nousemaan kirjaimellisesti lentoon. Geraltin keskiaikainen GPS kaipaisi myös kalibrointia rankalla kädellä. Lukuisat bugit eivät kaikesta huolimatta pääse murskaamaan pelinautintoa.
Rutinoituneeksi noituriksi erityisesti Geraltin taistelu on yllättävän jäykkää. Suhteellisen yksinkertainen mekaniikka nojaa kahdelle hyökkäykselle sekä parille väistöliikkeelle. Puhdasta lähitaistelua värittää viisi eri taikatyyppiä, joista osa painottuu puolustukseen ja osa hyökkäykseen. Koska vihulaiset hyökkivät päälle usein sankoin joukoin kameran viuhuessa mukana taistelun tohinassa, muodostuu kohteen valitseminen ajoittain haastavaksi. Välttävästi toimiva lukitusmahdollisuus helpottaa onneksi elämää hieman. Geralt ei taistelussaan pääse lähellekään esimerkiksi Batmanin sujuvuutta, mutta homma toimii tästä huolimatta kohtuullisesti.
Yleiseltä atmosfääriltään The Witcher 3 on alusta saakka huippuluokkaa. CD Projekt on nähnyt varsinaisen tarinan kynäilyn lisäksi vaivaa jokaisen pienenkin yksityiskohdan eteen. Geraltin tummanpuhuva huumori yhdistettynä persoonallisiin sivuhahmoihin ja jopa kadulla huuteleviin ohikulkijoihin luovat toimivan illuusion fantasiamaailmasta. Matkan aikana vastaan marssitetaan värikkäitä persoonia, joihin on helppo kiintyä tai vaihtoehtoisesti vihata sydämensä pohjasta. Varsin aikuismaisia teemoja käsitellään toimivasti jäyhän huumorin keinoin.
The Witcher 3: Wild Hunt ei ole täydellinen peli. Viilattavaa löytyy pelimekaaniselta puolelta paljonkin. Silti CD Projekt on luonut fantasiamaailman joka elää, hengittää ja ennen kaikkea pitää otteessaan turruttamatta pelaajaa missään vaiheessa. Reilut 100 tuntia pelattuani haluan palata selvittämään maailmankartalle roikkumaan jääneiden kysymysmerkkien taakse piiloutuvan tarinan. Huomaan myös ikävöiväni seikkailun aikana vastaan tulleita hahmoja. Tällaista tapahtuu pelirintamalla harvoin – jos koskaan.
Ikäraja: 18
Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One (testattu), Windows PC
Jaakko Herranen