Niin tasokas kuin läpilyöntialbumi Mutter olikin, jätti se suhteellisen sirpaleisen olon. Ei kovin hyvin perusteltu kokonaisuus, vaan kasauma tietyllä tavalla toisistaan irrallisia herkkupalasia. Oikeastaan vasta nyt on Rammstein saanut aikaan kokonaisuuden, jossa osaset nojaavat saman keskiön suuntaan, samaan aikaan energiaa toisilleen puhaltaen ja toisilta sitä imien. Myös biisijärjestys on niin etevä, että sen kautta periaatteessa samanlinjaisten biisien riittävä erilaisuus antaa jatkumolle viriilin ilmeen.
Itse asiassa edellinen pätee täysin vain avauskuusikkoon, sillä myöhemmin kuullaan myös kolme tehottomampaa raitaa. Alun petaama illuusio täydellisyydestä kantaa silti loppuun saakka. Yksi kantava pilari on albumin ainoa linjapoikkeama, takuulla täysin tietoisesti korniutettu Pussy, ja kun sillan viimeisenä tolppana seisoo akustisessa hempeydessäänkin hyvin jykevä Roter Sand, kantaa silta vaikka kuinka monta läpikäyntiä.
Markku Halme