Resident Evil: Afterlife

14.09.2010

Resident Evil -pelisarjaan perustuva tarina tuo elokuvateattereihin vuonna 2002 scifi-jännärin, jonka keskiönä toimi tutkimuslaitos, josta on päässyt karkaamaan ihmisiä hirviömäisiksi epäkuolleiksi muuttava virus. Päähahmo Alicen (Milla Jovovich) missiona on saada tuhoa aiheuttavan viruksen matka keskeytettyä.
Resident Evil: Apocalypse ilmestyi vuonna 2004. Resident Evil: Tuho sai ensi-iltansa vuonna 2007. Nyt elokuvateatterit valloittaa neljäs Resident Evil -leffa Afterlife. Kolmen vuoden tauon aikana tekniikka on ehtinyt kehittyä, joten elokuva nähdään ensimmäistä kertaa 3D:nä. Suosiota saaneet zombie-dobermannit tekevät paluun, ja myös muut hirviöt ovat saaneet lisää kammottavia ominaisuuksia, jotka pääsevät oikeuksiinsa kolmiulotteisina.

Alice jatkaa taisteluaan maailmaa riepottelevaa virusta vastaan. Yrittäessään löytää selviytyjiä ja viedä heidät turvaan sankaritar saa yllättävää apua vanhalta ystävältään. Taistelutanner ylettyy aina Los Angelesiin saakka, ja lopulta Alice tukijoukkoineen on astumassa kuolettavaan ansaan.

Jouni Vikman

Resident Evil: Afterlife
Ohjaus ja käsikirjoitus: Paul W.S. Anderson
Pääosissa: Milla Jovovich, Wentworth Miller, Ali Larter
Genre: Toiminta

Lisää luettavaa