Jo vuoden 2004 esikoisalbumillaan Suomen eturivin artistien joukkoon noussut Irina on julkaissut yli kaksi vuosikymmentä kestäneellä urallaan yhdeksän studioalbumia, joiden joukossa on mm. kahdella Emmalla palkittu Vahva sekä platinarajan ylittäneet Älä riko kaavaa ja Liiba laaba.
Irina julkaisee tunnettuja biisejään uusina versioina yhdessä harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaaran ja multi-instrumentalisti Joakim Berghallin kanssa. Tällä viikolla perjantaina 20. päivä maaliskuuta julkaistavaa Akustinen ilta ep-levyä seuraa syyskuussa käynnistyvä saman niminen kiertue. Kiertueen ohjelmisto painottuu hittikappaleisiin, mutta mukana kuullaan myös harvemmin esitettyjä helmiä.
”Odotan uudenlaisia kohtaamisia yleisön kanssa – ehkä paikalle tulee myös kuulijoita, jotka eivät ole aiemmin käyneet keikoillani. Toivon toki näkeväni paljon tuttuja kasvoja. Tunnelma on odottava, toiveikas ja hieman jännittynyt. Tämä tehdään vain kerran”, Irina sanoo.
Katso keikkapaikat uuden promootiokuvan alta.
AKUSTINEN ILTA -KIERTUE
18.09. Espoo, Selloseli
19.09. Vihti, Kultsa
23.09. Tampere-talo
25.09. Hyvinkääsali
02.10. Imatra, Virta
03.10. Heinolan lukion auditorio
09.10. Turun linna
10.10. Hämeenlinna, Suisto
11.10. Kuusankoski, Pato Klubi
15,10, Helsinki, Savoy-teatteri
16.10. Kajaani, Kaukametsä-sali
17.10. Petäjävesi, Auditorio Miilu
23.10. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
24.10. Kauhajoki, Yhteiskoulun auditorio
31.10. Mallusjoki, Takkari-klubi