34 rikosta, 12 vankeustuomiota: Laitilan kohupoliitikko avautui Alibille: ”Isä kidutti leipäveitsellä!”

11.05.2017

Tommi Johansson, 36, nousi vaaleissa Laitilan äänikuninkaaksi perussuomalaisten listoilta. Miehellä on melkoinen rötöshistoria.

Hänen kirjoittamistaan mielipiteistä kuitenkin tykättiin ja mies meni läpi kuntavaltuustoon niin että hujahti. Alibin haastattelussa hän kertoo rikoshistoriansa perustuvan pitkälti hänen provosoimiseensa.

-Olen aina ollut helppo kohde, olen suhteellisen pienikokoinen. Olen myös mennyt väliin, kun jotain heikompaa on lyöty. Ja vaikka on ollut minkä kokoinen joukkotappelu hyvänsä niin minä sieltä olen aina linnaan lähtenyt, Tommi kertoo Alibille.

-Lapsuus oli hirveä, mies myös paljastaa. Isä kuulemma kidutti leipäveitsellä ja hakkasi usein tajun kankaalle. Tätä jatkui monta vuotta.

Nyt mies tavoittelee Alibin mukaan kansanedustajan paikkaa.

Lisää luettavaa