Vain elämää -tähti julkaisi todella erikoisen levyn

Mutkikasta musiikkia!

Julkaistu:

CMX-yhtyeen keulahahmona tunnetuksi tulleen lauluntekijän, kirjailijan, runoilijan ja muusikon A.W. Yrjänän toinen sooloalbumi Eidolon julkaistiin perjantaina 7. päivä elokuuta. A.W. Yrjänä tuli tunnetuksi kaiken kansan keskuudessa sen jälkeen, kun osallistui Vain elämää -ohjelmaan vuonna 2023.

Levy sisältää kaksi yli 20-minuuttista teosta, jotka liikkuvat progressiivisen rockin, improvisaation ja tarttuvien kertosäkeiden välimaastossa. Levy ensiesitetään Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan konsertissa keskiviikkona 26. elokuuta.

”Halusimme tehdä albumin, joka on käsityötä. Ei teknistä kikkailua. Viisi soitinta, kaikki soittajansa kuuloisia. Materiaali sovitettiin yhdessä luonnosteni pohjalta. Aika pian ymmärsimme, että tässä ei jahdata kolmen minuutin radiohittiä. Sellaisen reunaehdon laitoimme, että albumin pitää mahtua vinyylilevyn mittaan. Riffit muodostivat jatkumon, joista syntyi kaksi pitkää kappaletta”, Yrjänä kertoo ja jatkaa: 

”Kappaleisiin sisältyy minulle valtavasti muistumia rokin eri vuosikymmeniltä, tahtilajileikkejä, riffittelyä, jopa jammailua. Ja tietysti jokunen kohottava kertosäkeentapainen. Levyn teko oli yhteinen reissu, ja nyt tarjoamme reissua muidenkin kokeiltavaksi.”

Keväällä julkaistiin myös Hippo Taatilan kirjoittama A. W. Yrjänä, Alkemisti -kirja, joka kertoo Yrjänän elämästä ja yli 40 vuotta kestäneestä muusikon- ja kirjailijanurasta.

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi