Radio Rock aloittaa syyskautensa tällä viikolla.
Suurin uutinen kuullaan aamussa, kun Jussi Heikelä tekee odotetun paluun radioon lähes 11 vuoden tauon jälkeen. Hän liittyy Harri Moision rinnalle luotsaamaan uudistunutta Korporaatiota.
”11 vuotta on vain lyhyt mainoskatko. Upeaa olla kotona rakkaan kanavan, kuulijoiden ja Harrin seurassa. Starttaamme keskiviikkona livenä, parempina kuin koskaan”, Jussi Heikelä sanoo.
Moision ja Heikelän luotsaamaa uudistunutta Radio Rockin Korporaatiota kuullaan 12.8. alkaen arkiaamuissa kello 6–10. Myös kanavan päiväohjelmisto uudistuu. Radio Rockin Päivävuoroa juontavat jatkossa Kim Sainio ja Marce Rendic. Korporaatiosta tuttu Kim jatkaa siis vahvasti Radio Rockin riveissä, mutta siirtyy Marcen seuraksi päivään.
Iltapäivissä puolestaan kuullaan kaksikkoa Olli Herman ja Taneli Rantala, jotka ottavat haltuunsa Radio Rockin Iltapäivän. Radio Rockin Iltavuoro pysyy ennallaan, rautaisen Laura Vähähyypän luotsauksessa. Lisäksi Sainio ja Rendic yhdistävät voimansa perjantai-iltojen uutuusohjelmassa, jossa ääneen pääsevät kuulijoiden toivebiisit.