Alias-Jennifer nappasi tuplapotin

20.09.2010

Näyttelijätär Jennifer Garner on kahdessa päivässä saanut itsensä mukaan kahteen tulevaan elokuvaan.

Viime viikon torstaina Garner allekirjoitti sopimuksen roolista Jeremy Rennerin vastanäyttelijänä elokuvassa Better Living Through Chemistry. Seuraavana päivänä entinen Alias-tähti liittyi The Odd Life of Timothy Green -elokuvan tekijäkaartiin.

Garner esittää elokuvassa musiikillisesti todella lahjakkaan pojan äitiä. Vastanäyttelijäksi, pojan isän rooliin toivotaan Mark Wahlbergia. Ellei Wahlberg ota roolia vastaan, seuraavana listalla on Joaquin Phoenix, kertoo Empire.

Disneyn fantasiaelokuva on käsikirjoittaja-ohjaaja Peter Hedgesin käsialaa. Viimeksi Hedges ohjasi Steve Carrellin tähdittämän komedian Dan in Real Life. Käsikirjoittajana mies on tunnettu myös elokuvista Gilbert Grape sekä Poika, joka ansaitsi Hedgesille parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden vuonna 2003.

Kuvausten toivotaan alkavan pian vuodenvaihteen jälkeen. Teattereihin elokuvan on tällä hetkellä tarkoitus ennättää vielä ensi vuoden aikana.

Kuva elokuvasta Pelimiehen painajainen.

Lähde: Episodi

Lisää luettavaa