Anniina Valtonen pohtii: ”En tiedä olenko taikuri”

Lumisade muutti Anniinan suunnitelmia.

17.02.2025

Juontaja-meteorologi Anniina Valtonen ihmettelee tuoreessa somejulkaisussaan vähäistä lumenmäärää.

– Etelässä käynnistyi hiihtolomaviikko ja kylläpä on vähän lunta! Usealla asemalla lunta on etenkin etelärannikolla alle 5cm, joka on jopa harvinaisen vähän. Ei muun maan lumensyvyyksilläkään ole leuhkimista, sillä lunta on tavanomaista vähemmän.

Lue myös: Anniina Valtonen lohduttaa itseään: ”Se on vain vaihe” – liittyy lapseen ja säähän

Lue myös: Anniina Valtonen julkaisi kiharakuvan vuosien takaa – ”En ole säätyttö, vaan meteorologi.”

Anniina kertoo samalla, millainen lumitilanne on ollut muina vuosina talvilomien aikaan. Hän tietää kertoa, että viime vuonna tähän aikaan lunta oli koko maassa tavanomaista enemmän. Vuonna 2023 sitä oli lännessä harvinaisen vähän ja idässä sekä pohjoisessa normaalia enemmän.

Anniinan tieto talvilomien lumitilanteesta ulottuu ainakin vuoteen 2020 asti

Anniina osaa kertoa vielä vuosien 2022, 2021 ja 2020 lumitilanteen talvilomien aikaan.

– Vuonna 2022 Lappi erottui muusta maasta, sillä Lapissa lunta oli tavanomaista vähemmän! Muualla lunta oli ajankohtaan nähden normaalia enemmän. Vuonna 2021 lumitilanne vastasi lähes koko maassa normaalia.

Vuosi 2020 lumitilanne oli erikoinen.

– Lapissa lunta oli poikkeuksellisen paljon ja muualla sitä ei ollut juuri ollenkaan tai sitä oli poikkeuksellisen vähän, osaa Anniina kertoa.

Anniina pohtii vielä lopuksi, onko hänellä jonkinlaisia taikavoimia. Hänellä oli tarkoitus tehdä jotain vähäiseen lumeen liittyvää, mutta lumisade pilasi suunnitelmat. Tai oikeastaan hän saattoi halutakin lumen satavan, vaikka hän ei päässyt toteuttamaan suunnitelmaansa.

– En tiedä olenko taikuri vai rupesiko ilmakehä vihdoin ja viimein tottelemaan minua! Kun mainitsin viime viikolla töissä, että voisin tehdä videon siitä, miksi etelässä ei ole lunta, niin heti alkoi satamaan lunta.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.