Laulaja Antti Railio, 41, aloitti vuosi sitten tärkeän urakan. Hän kävi tuolloin lihavuusleikkauksessa ja on laihtunut sen jälkeen huomattavan paljon.
Railio esittelee nyt vuosi lihavuusleikkauksen jälkeen operaation tuloksia. Hänen videossaan nähdään ensin videokuvaa hänestä vuosi sitten ja sen jälkeen tuoretta videokuvaa.
– Tää oli mun elämäni yksi parhaista päätöksistä ja oon niin onnellinen, että tein päätöksen lähteä tälle matkalle, hän kertoo.
Lue myös: Tältä Antti Railio näyttää nyt – lihavuusleikkauksesta 11 kk
Railio esittelee tuoreessa osassa videota paitaa, joka on kooltaan 9XL. Hän kertoo paidan pingottaneen aiemmin, kun hän laittoi sen kiinni.
– Nyt tämä on niin kuin kietaisupaita tai kylpytakkinakin varmaan menisi, toteaa laulaja ja kietaisee paidan päälle.
Railion mukaan monet epäilevät leikkauksen olevan huono vaihtoehto heille, joilla on syömishäiriö. Hän oli luottanut lääkäreihin, ravitsemusterapeuttiin ja muuhun henkilökuntaan ja valitsi leikkauksen.
– Olen saanut elämänilon takaisin, hän toteaa.
Video Railiosta ennen ja jälkeen leikkauksen näkyy alla ja täällä.