Auts, nyt sattui – Madonna teloi itsensä

27.03.2012

Madonnan uutuusalbumi ei ole lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla. Videokin poistettiin YouTubesta sen liiallisen seksin takia. Pari viikkoa sitten pop-rouva teloi itsensä treeneissä, mutta nyt on tapahtunut vielä hurjempia.

Viimeksi sentään selvittiin persusmustelmilla, mutta nyt on mennyt kiertueharjoituksissa sormi poikki. Kiertueen pitäisi alkaa Israelista toukokuun puolivälissä.

Madonna on toki tuskissaan, mutta on ilmoittanut marttyyrimäisesti kärsivänsä taiteensa vuoksi. Asia tuli valoon naisen Twitter-päivityksistä. Hän on julkaissut sormestaan myös kuvan.

 

Lisää luettavaa