Iholla-sarja jatkuu ensi keskiviikkona MTV Katsomossa, jolloin julkaistaan jaksot 4-6. Jaksot ovat maksutta katsottavissa.
Kuudennessa jaksossa nähdään tavallisuudesta poikkeava näky Chachi Hildénistä. Yleensä nainen esiintyy huoliteltuna ja ehostettuna, mutta nyt kameralle puhuu itkuinen Chachi.
Chachi kertoo kameralle kipeästä menneisyydestään.
-En ole koskaan puhunut tästä julkisesti, hän aloittaa.
Chachi avautuu siitä kuinka hänen piti jättää perheensä todella nuorena, vain 16-vuotiaana.
-Moni oletti, että julkisuus nousi päähäni, hän sanoo.
-Totuus oli kuitenkin toinen. Kasvoin kodissa, joka oli henkisesti, fyysisesti ja verbaalisesti väkivaltainen.
Kuka Chachi onkaan?
Chachi Hildén (o.s. Gonzales) on yhdysvaltalainen tanssija, koreografi ja näyttelijä, joka on kotoisin Houstonista, Texasista. Hän aloitti balettitanssin kuusivuotiaana ja siirtyi myöhemmin hip hop -tanssiin. Chachi nousi tunnetuksi voitettuaan I.aM.mE-tanssiryhmän jäsenenä America’s Best Dance Crew -kilpailun kuudennen kauden.
Chachi alkoi seurustella suomalaisen stunt-esiintyjän ja Duudson-hahmo Jukka Hildénin kanssa vuonna 2018, ja he kihlautuivat saman vuoden elokuussa. Pariskunta avioitui Lapissa vuonna 2019. Heillä on kolme yhteistä lasta: Sophia Rose, Amélie Irene ja Isabella Olive.
Chachi muutti Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2020, ja perhe asettui aluksi Ähtäriin, mutta myöhemmin Helsinkiin.
Viime aikoina Chachi on puhunut avoimesti mielenterveyshaasteistaan ja ilmoittanut pitävänsä taukoa sosiaalisesta mediasta keskittyäkseen hyvinvointiinsa.
Mitä muuta Iholla-sarjassa nähdään?
Katsomoon tulevan uuden Iholla-paketin nelosjaksossa Atte Kilpinen avaa balettitanssijan maailmaa eläkeikää 44-vuotiaana kolkuttelevan tanssija Antti Keinäsen kanssa. Lotta Hintsa puolestaa kiipeää parinsa Fridan kanssa Ojos del Saladolle. Joel Harkimo purjehtii Ranskan Brestiin.
Viidennessä jaksossa yksinäisyyden kanssa kipuillut Chachi tutustuu uusiin ihmisiin. Joel hyvästelee ensimmäisen miehistönsä ja viettää päivän Omaha Beachilla. Atte kertoo omasta valmisteilla olevasta teoksestaan ja pukeutuu tutuun Voima-lehden kuvauksia varten. Isän avulla saadaan Sami Sykön lahjoittama taulu seinälle.
Kuudennessa jaksossa Lotta palaa kiipeilyreissultaan Suomeen ja nauttii hiljaisuudesta pitkän reissun jälkeen. Atte lähtee kumppaninsa luokse Turkuun.
Lue myös: Chachi Hildenin henkinen hyvinvointi ja mielenterveys on koetuksella – kertoo asiasta
Lue myös: Duudson-Jukalta mykistävä viesti Chachi-vaimolleen
Lue myös: Tältä 29-vuotispäiväänsä viettävä Chachi Hildén näytti lapsena – sai Jukalta mieluisan lahjan