Cher hämmentyi – saikin pojan

03.11.2010

Laulajatähti Cher paljastaa olevansa edelleen hyvin hämmentynyt tyttärensä korjattua sukupuolensa mieheksi.

Cher kertoo Vanity Fair -lehdelle, että hän edelleen vahingossa kutsuu poikaansa tytön nimellä, sukupuolenkorjausoperaationkin jälkeen. Tähden tytär Chastity Bono muutti virallisesti nimensä Chaziksi keväällä käytyään leikkauksessa.

Hämmennyksestään huolimatta 64-vuotias Cher toteaa haastattelussa arvostavansa silti tapaa, jolla hänen lapsensa on selvinnyt sukupuoliongelmistaan.

– Jos itse heräisin huomenna miehen vartalossa, itkisin ja huutaisin ryöstäväni vaikka pankin, koska en pystyisi olemaan kukaan muu kuin oikeasti olen,  nainen. En varmasti ottaisi asiaa yhtä tyynesti kuin Chaz.

– Hän on erittäin fiksu tyttö – ei kun poika! Tässä minulla on vielä ongelma, en osaa edelleenkään puhutella häntä oikein.

Cher esiintyy jo kolmatta vuotta peräkkäin Las Vegasin Caesars Palacessa. Peräti 25 asunvaihtoa sisältävä konserttien sarja päättyy aluvuodesta 2011.
Pitkällisen tauon jälkeen nainen on myös julkaissut uutta musiikkia: Burlesque-elokuvan sountrackilta löytyy kaksi Cherin esittämää kappaletta. Elokuvan pääosissa nähdään Christina Aguilera.

Nicolas Voutilainen

Lisää luettavaa