Christoffer Strandberg kertoo erehdyksestä: ”En ole kirjoittanut KAJ:n Mello-kappaletta”

Nimissä on useamman kirjaimen ero.

24.02.2025

Pohjanmaan Vöyriltä kotoisin oleva KAJ pääsi Bara bada bastu -kappaleella Ruotsin euroviisukarsintojen eli Melodifestivalenin finaaliin. Kilpailun lähetyksessä kerrottiin, että yksi kappaleen tekijöistä on nimeltään Kristofer Strandberg.

Nimestä saattoi tulla mieleen tuttu suomenruotsalainen näyttelijä ja juontaja. Mutta kyseessä ei ole Christoffer Strandberg, joka on esimerkiksi ollut mukana Putous-viihdeohjelmassa ja juontanut Lego Masters Suomi -ohjelmaa.

Näissä kahdessa nimessä on myös hiukan eroja. Silti suomalaisille tutumpi Strandberg joutui kertomaan joidenkin erehtyneen luulemaan kappaleen kirjoittajan olevan hän.

– En ole kirjoittanut KAJ:n Mello-kappaletta, se on kaiman käsialaa, mutta kauan kauan sitten, olin osa bändiä, toki vain yhden päivän ajan. 

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Tästä KAJ:n kappale Bara bada bastu kertoo

KAJ:n kappale Bara bada bastu kertoo nimensä mukaisesti saunomisesta. Kappaleessa on myös yksi kirosana. Jos KAJ voittaisi Melodifestivalen-kilpailun, pitäisi tuo sana poistaa tai muuttaa toiseksi. Kirosanat ovat nimittäin kiellettyjä Euroviisujen säännöissä.

Kappaleessa on humoristiset sanat. Siinä lauletaan siitä, kuinka kauan kestää olla kuumassa saunassa. Kirosanaa ennen saunan kerrotaan olevan lähes 90-asteinen.

Lue myös: Venla-gaala tekee historiaa – juontajavalinta yllättää kaikki