Comon kuunatsi-invaasio: Mikä ihmeen Laibach?

05.04.2012

Laibach perustettiin vuonna 1980 Sloveniassa. Siinä missä yhtyettä voidaan kuvailla epämääräisellä ilmaisulla avant-garde, on sen musiikki miellettävissä helpoimmiten industrialiksi. Synkkää, koneellista paisuttelua, näin yksinkertaistettuna.

Laibach on julkaissut uransa aikana mittavan määrän erinäisiä levytyksiä, joihin lukeutuu oman tuotannon esittämisen lisäksi vaikkapa Beatles-covereista koostunut Let it Be (1988). Yhtye onkin tullut tutuksi lukuisista covereista muiden artistien kappaleista, aina kasarihitti Final Countdownista säveltäjä Richard Wagnerin teoksiin.

Lyriikoidensa suhteen yhtye on joutunut usein vastaamaan syytöksiin milloin äärivasemmistolaisuudesta tai -oikeistolaisuudesta, neo-natsismista tai muista kyseenalaistettavista aatteista. Sopivaa natseista kertovaan elokuvaan, sano.

Yhtyeen estetiikka on elänyt vuosien saatossa vahvasti saksalaisessa Rammsteinissa, joka on yleisesti nähty yhtyeen manttelinperijänä. Laimennettuna versiona, sanovat tosifanit.

Lisää luettavaa