Dora Palmroos paljastaa: ”Oon pitkään miettiny, että miten tän oikeen sanoisin”

Doralla on joillekin huonoja uutisia.

11.03.2025

Diili-ohjelmasta tuttu Dora Palmroos kertoo ikävän uutisen. Hän kertoo miettineensä sen kertomista jo pitkään. Nyt hän kertoo siitä sometilillään ja samalla selittää, miksi hän päätyi tähän päätökseen.

– Oon pitkään miettiny, että miten tän oikeen sanoisin, koska inhoan tuottaa pettymyksiä, itselleni, mutta ennen kaikkea muille…Pikkujuttu ei toistaiseksi jatku, kertoo Dora.

Dora tarkoittaa tällä Pikkujuttu-podcastiaan, jonka hän kertoo kasanneensa täysin tyhjästä. Sen jälkeen hän paljastaa, miten hyvin kaikki alkoi sujua heti alusta alkaen. Samalla hän mainitsee, että se ei ollut helppoa. Hän kertoo tehneensä sen eteen töitä maksimikapasiteetilla.

Lue myös: Dora Palmroos paljasti Los Angelesin ökykotinsa – vuokra poskettoman suuri

– Viime syksynä meidän toinen lapsi synty, leffabisnesten perässä siirrettiin arki toiselle puolelle maapalloa ja esikoinen jättäyty päiväkodista. Päivät hoidin lapsia ja illat painoin hommia, yöt oli haastavia vauvan kanssa ja univelka kasvoi. En ollut valmis tinkimään mistään, vaan tapani mukaan halusin kaiken ja olla kaikille kaikkea. Kunnes seinä tuli vastaan, kertoo Dora syyksi podcastin lopettamiseen.

Dora kertoo, että ”tuntuu epäonnistumiselta sanoa ettei podi jatku”. Hän on silti tyytyväinen, että teki päätöksen lopettamisesta.

– Mutta samalla tää on varmaan aikuismaisinta mitä oon hetkeen tehny. Pidin mun puolia. Mun jaksamisen puolia. Kiitos, että ymmärrätte.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Doran kuopus on vielä vauva

Dora asuu tällä hetkellä Los Angelesissa yhdessä miehensä, elokuvaohjaaja Joey Palmroosin kanssa. Perheessä on kaksi pientä lasta, joista kuopus täytti juuri puoli vuotta.

Dora julkaisi Instagram-tililleen viime vuonna videon, jossa hän esittelee perheen hulppeaa asuntoa. Se on suuri ja sijaitsee arvostetulla asuinalueella. Siihen kuuluu myös suuri piha.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.