Juontaja Ellen Jokikunnas kertoi sometilillään mukavan uutisen. Vuosien ajan lapsettomuudesta kärsineen Ellenin perhe on kasvanut jälleen yhdellä. Hänen perheeseensä kuuluvat puoliso Jari Rask ja heidän 8-vuotias poikansa Ralph James sekä 9-vuotias koira Reino. Nyt siihen kuuluu myös pentukoira nimeltään Viljo.
– Moi. Mä olen Chic Carelia’s Red Hot Chili Peppers, mut mun porukat sanoi, et mä oon Viljo, esittelee Ellen uuden perheenjäsenensä.
Ellen kertoo perheen koiravanhuksen saaneen vihdoin pikkuveljen ja mainitsee julkaisussaan myös poikansa.
Lue myös: Muistatko vielä Ellen Jokikunnasta? Tältä hän näyttää nykyään – adoptoi lapsen
– Reino sai vihdoin viimeisiin aikoihinsa oman pikkuveljen ja Ralph lempeän tyypin, jonka kanssa voi turvallisesti kasvaa ja ihmetellä elämää.
Kuva koirasta löytyy täältä Ellenin sometililtä.
Viljo on saman rotuinen kuin Reino
Viljo näyttää Ellenin julkaisemassa kuvassa pieneltä koiralta. Siitä tulee kuitenkin kasvamaan erittäin suuri, koska se on samaa suurta rotua kuin Reino. Koirat ovat roduiltaan tanskandoggeja.
– Vaikka näytänkin vielä pienen nassuni kanssa siskonmakkaralta tai liian isossa nutussani vihikoiralta, olen ihka aito tanskannakki.
Ettäs tiiätte, informoi Ellen.
Lue myös: Tältä Heikki Paasonen näytti hiukset päässä – toimi mallina hiusnäytöksessä
Juontaja Janne Kataja kommentoi Ellenin julkaisua hauskalla tavalla viitaten vanhaan sketsiohjelmaan: ”Onnea! Viljo on näkynyt”.
Myös koko perhe on saanut paljon onnitteluita uudesta perheenjäsenestä.