Eräs planeetan suurimpia supertähtiä saapuu Helsinkiin kahden viikon päästä – todellinen superyllätys!

Kovaa tamppausta, tamp tamp!

08.06.2023

Maailman suosituimpiin elektronisen tanssimusiikin DJ/tuottajiin lukeutuva Armin van Buuren saapuu Radio Nova -festivaaleille kesäkuussa. Hollantilainen maailmantähti nousee Helsingin Suvilahden festivaalialueen päälavalle lauantaina 17. kesäkuuta.

Festivaalille aiemmin julkaistu Black Eyed Peas on peruuttanut saapumisensa Suomeen. Kokoonpano oli määrä nähdä Euroopassa kesäkuussa myös toisella festivaalilla, mutta tuon esiintymisen peruuntuminen johti siihen, ettei Black Eyed Peas saavu nyt Eurooppaan lainkaan.

Tapahtuman isoimmilla lavoilla nähdään perjantaina 16. kesäkuuta Gasellit, Samu Haber, Apulanta, Kuumaa, Kelis, Rag’n’Bone Man ja Adam Lambert. Lauantaina 17.6. niille nousevat puolestaan van Buurenin lisäksi The Rasmus, Elastinen, ABREU, Gettomasa, Juha Tapio, Icona Pop ja Anastacia.

Lisää luettavaa