Erika Helinin rohkea paljastus – näitä sairaus on saanut hänet tekemään

Erika on tehnyt manian aikana monia impulsiivisia tekoja.

03.02.2025

Onlyfans-tähti Erika Helin kertoo someseuraajilleen rohkeasti, mitä hänen sairastamansa sairaus on saanut hänet tekemään. Hän kertoo videossaan tienneensä jo pitkään sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vaikka hän sai siitä vasta tässä kuussa diagnoosin.

– Ei se tieto oikeastaan muuttanut mitään muuta, kun helpotti oikean lääkkeen valintaa, kertoo Erika.

Samalla kun Erika paljastaa käyttäneen aiemmin liikaa päihteitä, hän kertoo niiden lopettamisen auttaneen häntä oikean diagnoosin ja hoitotasapainon saamisissa.  

– Kokonaiskuvan pystyy hahmottaa vasta sitten, ja mielen haasteet aidosti kohtaamaan, kun on pysyvästi selvinpäin, eikä säännöllisesti uupunut krapulan tai valvomisen takia, paljastaa Erika.

Erika neuvoo muita samasta sairaudesta kärsiviä lopettamaan päihteet kokonaan tai ainakin siirtymään kohtuukäyttöön. Hän painottaa laittamaan oman terveyden etusijalle ja muistuttaa vielä, että koskaan ei ole myöhäistä aloittaa.

Erika paljastaa, mitä kaikkea hän on tehnyt manian aikana

Kun Erikalla on ollut päällä sairauden maniavaihe, on hän tehnyt sen aikana monenlaisia impulsiivisia päätöksiä. Hän paljastaa julkaisussaan rohkeasti, mitä kaikkea hänellä on tuolloin tullut tehtyä.

Hän kertoo, että manian aikana puuttuu sairaudentunto. Tuolloin voi nukkua vähän, olla energinen ja tehdä hurjapäisiä tekoja. Hän kertoo itsellä olleen sellaisia tekoja esimerkiksi autonhankinta, ulkomaille muuttaminen ja matkalle lähteminen. Hän on voinut unohtaa tuolloin myös maksaa laskut. Hän kertoo yleensä jättäneensä vaiheen aikana terapiaistunnot välistä.  

– Oon yhtäkkiä tutustunut uuteen ihmiseen ja asunut sen luona viikon, kertoo Helin yhdestä maniavaiheen teostaan.

Erika kertoo myös neutraaleista vaiheista, jolloin ei ole sairauden oireita. Välillä hän myös masentuu, jolloin hän itkee omien sanojensa mukaan koko ajan. Se on vaihe, jolloin hän hakee apua. Hän on saanut tämän kuun alussa paljon apua: saanut diagnoosin ja aloittanut lääkityksen.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.