Eronneelta Suvi Pitkäseltä kommentti erostaan: ”Elämällä parempaa tarjolla”

Lyhyt ja ytimekäs.

03.02.2022

Selviytyjät-formaatissa olohuoneisiin tullut Suvi Pitkänen iloitsi vielä vuosi sitten maaliskuussa uudesta alustaan Markonsa kanssa. Naimisiinkin oli tarkoitus mennä pienen suhteeseen tulleen avoeron jälkeen.

Nyt Suvin on kuitenkin kerrottu eroavan. Asiasta kertoo lähteisiinsä tukeutuen Seiska.

Suvi ei ole itse asiaa juurikaan kommentoinut, mutta nyt hän tekee sen omalla Instagram-tilillään, varsin oraakkelimaisesti tosin.

Kolme tuntia sitten Suvi kertoi englanniksi.

-Sometimes things are not going as planned, it’s because life has better plans for you.

Vapaasti suomennettuna tämä on:

-Joskus asiat eivät mene kuten on suunniteltu. Tämä siksi että elämällä on parempi suunnitelma varallesi.

Suvi on myöntänyt eron Ilta-Sanomille.

– Kyllä se pitää paikkansa.

– Tämä on ihan tosi tuore juttu, että ihan pari päivää sitten, hän kertoo ajankohdasta.

Myös Seiskalle Suvi on myöntänyt eron.

 

Lisää luettavaa