Eurojackpotissa on tarjolla perjantaina peräti 120 miljoonaa euroa.
Veikkaus kertoo sivuillaan mielenkiintoista infoa siitä, miten voitot ovat jakautuneet Suomeen.
”Suomella on ollut usein onnea 18:ssa eri Euroopan maassa pelattavassa Eurojackpotissa. Onni ei ole kuitenkaan jakautunut tasapuolisesti ympäri maata, vaan Suomen kartalta erottuu joitakin väkilukuun suhteutettuna erityisen onnekkaita pisteitä, joita onni on potkinut jopa toistamiseen”, Veikkauksen sivuilla kerrotaan.
Ylivoimaisesti eniten rahaa voi tienata Loimaalla. Noin 16 000 asukkaan Loimaalle on osunut yli 20 000 euron Eurojackpot-voittoja yhteensä yli 125 miljoonan euron edestä. Valtaosa näistä jaettiin viidelle ihmiselle, kun vuonna 2018 porukkalappu toi 90 miljoonaa euroa heille jaettavaksi.
Eikä siinä vielä kaikki! Kierroksella 35/2020 paikkakunnalle saatiin jo toinen suurvoitto. Tällä kertaa voitto oli pelattu Loimaan K-Citymarketissa. Citymarketissa pelannut henkilö nappasi itselleen 34,9 miljoonan euron voiton.
Kannattaa siis muuttaa Loimaalle!