Forecan meteorologi kertoi huonot uutiset tulevasta talvesta

Odotat lunta ja pakkasta – tämän saat.

Julkaistu:

Maapallon ilmastojärjestelmää rytmittävät vuoroin El Niño ja vuoroin La Niña, kaksi Tyynen valtameren valtavaa sääilmiötä, jotka vaikuttavat myös korkeampien leveysasteiden säähän. Tällä hetkellä elämme värähtelyn neutraalia vaihetta, eli kumpikaan ilmiöistä ei ole käynnissä.

Maailman ilmatieteen järjestön mukaan todennäköisin kehityskulku on, että La Niña käynnistyy loppuvuoden aikana. Tyynenmeren pintavesien viileneminen vaikuttaisi tällöin koko pohjoisen pallonpuoliskon talvisäähän. Euroopan osalta tutkimustieto on osin ristiriitaista, mutta näyttöä on siitä, että La Niña saattaa voimistaa lauhoja länsivirtauksia myös Pohjois-Euroopassa.

Asiasta kirjoittaa Forecan meteorologi Markus Mäntykangas blogissaan.

Edellinen pitkä La Niña -jakso ajoittui vuosiin 2020–2023. Sen jälkeen sää vaihtui El Niño -vaiheeseen, jolloin Suomessa mitattiin viime tammikuussa yli neljänkymmenen asteen pakkasia. Nyt vuorossa saattaa olla taas päinvastainen ääripää.

Miten käy tositalven fanittajille

Suomen osalta pitkän aikavälin kausiennusteet eivät siis lupaa lumen, jään ja pakkastalven ystäville hyvää.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen tuore ennuste joulu–helmikuulle osoittaa, että ilmanpainejakauma pohjoisella Atlantilla tukee positiivista NAO-indeksiä. Tällöin Islannin seudulla on normaalia matalampi ilmanpaine ja Azoreiden lähistöllä korkeampi – tilanne, joka tuo Pohjois-Eurooppaan lauhaa ja sateista säätä.

Lämpötilaennusteen mukaan Suomessa ja Ruotsissa on odotettavissa yhdestä kahteen astetta tavanomaista lämpimämpää. Sateisuus on hieman keskimääräistä runsaampaa. Jos matalapaineet kulkevat Atlantilta tavanomaista pohjoisempaa reittiä ja länsituulet vallitsevat, Etelä-Suomessa lumi voi jäädä vähiin. Lapissa lunta voi kertyä selvästi enemmän.

Ennusteeseen sisältyy epävarmuuksia. Forecan meteorologi Markus Mäntykangas muistuttaa, että kausiennuste ei ota kantaa yksittäisten viikkojen tai kuukausien säähän, ja vaihtelua voi esiintyä.

Leutoa säätä, vesisateita ja vähälumista joulua toivoville talvi voi sen sijaan olla tavanomaista helpompi.