Glee-tähti Mark Salling on haastanut oikeuteen Playboy-malli Roxanne Gorzelan, joka puolestaan ryhtyi oikeustoimiin miestä vastaan jo tammikuussa. Gorzela väittää, että näyttelijä-muusikko pakotti hänet suojaamattomaan seksiin maaliskuussa 2011. Lemmenleikkeihin sinänsä hän myöntää itsekin olleen halukas.
Lisäksi mallin oikeuspapereissa kerrotaan erillisellä vierailulla tapahtuneesta väitetystä pahoinpitelystä. Gorzela olisi mennyt vaatimaan Sallingilta todisteita siitä, ettei tällä ole sukupuolitautia. Hän oli löytänyt miehen sängystä toisen naisen ja kertoo näyttelijän käyneen hänen kimppuunsa.
Sallingin tuoreessa haasteessa kerrotaan visiitistä aivan toisenlainen tarina. Hänen mukaansa Gorzela tunkeutui häneen kotiinsa ja sai raivokohtauksen. Hänen mukaansa nainen löi häntä rintaan, käsiin ja kasvoihin. Lisäksi hän väittää Gorzelan naarmuttaneen hänen autoaan useilla eri esineillä lähtiessään.