Salatut elämät -näyttelijä ja laulaja Hanna Kinnunen ei anna muiden ylittää hänen rajojaan. Hän paasasi huhtikuussa siitä.
Lue myös: Hanna Kinnuselta raju julkaisu – ”Halusit tai et…”’
– Olen viime päivinä joutunut pohtimaan rajanvetoa enemmän kuin aikoihin. Eteen tupsahtaneet tilanteet tietyin tavoin pakotti siihen. Niinhän elämä usein tekee: tuo sun eteen asioita, jotka kuuluu käsitellä – halusit tai et…kirjoitti Kinnunen huhtikuussa.
Hannan rajoja on taidettu nyt ylittää. Hän kertoo sopimuksista, joista ei ole pidetty kiinni.
– Vihaan sitä, jos sanaa tai sopimuksia ei pidetä. En todellakaan halua soitella perään ja kysellä, miksi jotain ei ole tehty – varsinkin, kun oma osuus ON hoidettu sovitusti. Saakeli, kiroaa Kinnunen.
Hanna muistuttaa seuraajiaan, että hyvää yhteistyökumppania ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Hän kehottaa myös kunnioittamaan muita ja olemaan sanojensa mittainen.
Hanna antaa vielä lisäksi hyviä vinkkejä viestinnän ammattilaisille.
– Suomi on liian pieni maa suhmurointiin. Ugh, toteaa hän vielä.
Hannan julkaisussa ei ole kuvaa, vaan kuvan kohdallakin on pelkkää tekstiä. Niitä voi mennä lukemaan tänne tai lukea ne tästä alta.