Harrison Fordia ei tunnistettu – ei päässyt pubiin, ja mitä sitten tapahtui!

03.06.2014

Hollywood-tähti Harrison Ford joutui lauantaina varmasti hänelle ennenkuulumattomaan tilanteeseen Lontoossa.

Hän pyrki aiemmin ohjaaja Guy Ritchien omistuksessa olleeseen pubiin ystävänsä kanssa. Järjestysmiehet eivät tunnistaneet legendaarista näyttelijää, eivätkä päästäneet kaksikkoa sisälle, koska baari oli liian täynnä.

Ford oli erittäin suivaantuneen näköinen, muttei kuitenkaan järjestänyt kohtausta.

Hän lähti kilttinä poikana talsimaan kohti seuraavaa pubia. Homma lähti aukeamaan vasta, kun tähden tunnistaneet asiakkaat huomasivat tilanteen. Kahdeksan hengen konkkaronkka lähti seuraamaan Fordia ilmoittaen, etteivät hekään jää, ellei näyttelijä pääse sisälle.

Kuva Georges Biard

Lisää luettavaa