Hyvinkään ampumisessa vuonna 2012 haavoittunut poliisi Heidi Foxell kärsii edelleen terveysongelmista. Nyt hän paljasti sometilillään kärsivänsä myös yllättäen iskeneestä kriisistä. Kyse on hänen iästään ja muiden hänen seurassaan olleiden nuoresta iästä eli hänelle iski ikäkriisi. Hän kertoi ikäkriisin iskeneen hänelle nyt ensimmäisen kerran.
Lue myös: Heidi Foxell kuuli ikäviä uutisia: ”Oon ihan p-kana”
– Oltiin mua 10 vuotta nuoremman ystävän tupareissa ja yhtäkkiä se iski tajuntaan. Muut vieraat oli kaikki alle 30 ja tunsin itteni tosi vanhaksi, ja ajattelin ettei kukaan halua ees varmaan jutella mun kans, kertoo 36-vuotias Heidi.
Heidi oli huomannut, että hänen päälläänkin oleva t-paita teki hänestä vanhan oloisen. Hän toivoi julkaisunsa lopussa, että olisi edes laittanut jonkin toisen paidan päälle.
– Päässä pyöri et ”nää pitää mua varmaan supernolona ja ihmettelee, mitä hittoa ees teen bileissä”. Tajusin jossain vaiheessa, että mulla oli kaiken lisäksi päällä t-paita missä luki ”good old days” ja sen alla kuvana c-kasetti, oli Heidi huomannut.
Heidille on sadellut lohdutuksen sanoja. Osa on sitä mieltä, että ikä on vain numero. Jonkun mielestä on vain hyvä, että on elänyt myös kasettiaikaa.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Heidin elämään tuovat iloa puoliso sekä kaksi koiraa
Oli Heidillä nyt kuinka paha ikäkriisi, on hänellä elämässään paljon iloakin tuottavia asioita. Noora-puolisosta ja kahdesta koirasta on varmasti apua myös hetkinä, jolloin terveys aiheuttaa ongelmia.
Myös Noora kertoo välillä sometilillään tietoja Heidin tilanteista, jotka ovat välillä pahoja.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.