Heittikö joku keittiöroskansa puistoon – löytäjä avasi pussin ja löysi jotain hauskaa

Ou nou!

Suomalaisessa Facebookin puskaradioryhmässä on julkaistu hauska päivitys, jonka kuvana on S-bonuskortti. Luonnollisesti nimi sutattuna.

Löytäjä kertoo, että hän oli keräillyt jonkun keittiöroskat yleisestä puistosta. Ilmeisesti tässä samassa yhteydessä pussista oli löytynyt myös taloudessa asuvan henkilön identifioiva todiste.
Kortti oli tiettävästi heitetty pois sen vanhennuttua.

-Huomasin että pidät kahvista, tykkäät kovasti lotosta ja sellaisesta sekä pasteijoista, joita et kyllä kaikkia ole jaksanut syödä. Siellä puistossa ne linnut sit vaan levittää niitä pasteijoita. Tiedäthän, että jos asut jossain talossa, sinun täytyy kuitenkin maksaa jonkunsortin jätemaksu eli säästöä ei tule vaikka veisitkin roskasi kaupungin puistoon tai roskiksiin? Tai jos ihan pakko on jostain syystä, niin laittaisitko roskasi siihen kolmen metrin päässä olevaan roskikseen, löytäjä vinoili.

Muuan kirjoittaja jatkaa, että 90-luvun lopulla joku oli vienyt puolen omaisuuttaan metsään.

-Satuin olemaan tielaitoksella duunissa. Hän oli sutannut kaikki kortit ja kirjeet ettei missään näy nimeä, mutta pikkuriikkinen moka oli käynyt. Löyty kuitti missä oli numerosarja. Ottivat selvää ja lähettivät 700 markan laskun.

Aiheet: