Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta eli tänään. Päivää vietetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi, ja se on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä vuodesta 2020. Päivän yhteydessä järjestetään myös teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta lapsen oikeuksista ja edistää niiden toteutumista
Suomen hyvin tuntema Helena Koivu on kirjoittanut sometarinoihinsa pitkän avautumisen niistä tunnoista mitä päivä herättää.
Koivun pamfletilla on pituutta
-Lasten oikeuksien päivä. Päivä, joka tuntuu tänä vuonna erilaiselta. Syvemmältä. Raskaammalta. Totuudellisemmalta, hän aloittaa ja jatkaa:
-Joskus sitä näkee liian läheltä, mitä tapahtuu silloin, kun lasten oikeudet jäävät vain sanoiksi… Ja mitä tapahtuu, kun niiden pitäisi toteutua, mutta ne eivät toteudu. Kun lapsia ei kuulla. Kun heitä ei suojella. Kun aikuiset, joiden tehtävä on olla puolueettomia ja lasten puolella, katsovat ohi.
Helenan mielestä lastensuojelu ei saisi koskaan muuttua järjestelmäksi, joka satuttaa enemmän kuin suojelee.
-Lapsille ei pitäisi koskaan aiheuttaa pelkoa tilanteissa, joissa heidän pitäisi olla turvassa. Lasten ei pitäisi koskaan antaa kokea, että heidät voidaan vain viedä, siirtää, leimata tai päättää heidän puolestaan kuulematta. Eikä kenenkään lapsen tulisi kasvaa tunteeseen, että aikuiset uskovat mieluummin tarinoita kuin totuutta.
-Lapsen oikeuksien toteutuminen ei saa koskaan olla kiinni siitä, kuka aikuisista on äänekkäin, Helena jatkaa.
Hänen mielestään lasten oikeudet eivät saa olla riippuvaisia siitä kuka aikuisista on varakkaampi tai paremmin verkostoitunut, tai vaikutusvaltaisempi.
-Lapsen turva ei saa kallistua sen mukaan, kenen tarina kuulostaa viranomaisen korvissa uskottavammalta, tai kenellä on enemmän valtaa kertoa omansa. (…) Päätöksiä tehdään joskus oletusten, painostuksen tai vääränlaisen tasapuolisuuden varjolla – sen sijaan että katsottaisiin, kuka oikeasti kantaa lapsen turvaa. Ei ole oikein, jos järjestelmä kääntää selkänsä niille, jotka aidosti yrittävät suojella lastaan. Se ei ole lastensuojelua. Se ei ole tasa-arvoa. Eikä se ole lapsen etu.
Koivun kirjoituksella on paljon pituutta ja osin se toistaa samaa asiaa eri tavoin pyöriteltynä. Ei liene epäselvää että Koivu puhuu omasta ja lastensa elämästä.